Luoton maksu etuajassa ja muuta mietelmää

Nyt on ihan pakko hehkuttaa, sillä maksoin eilen autonostamista varten otetun lainan 3 vuotta etuajassa pois.
Laina oli otettu reilu vuosi sitten 4 vuoden maksuajalla ja nyt maksoin sen jo pois.

Lainaa oli vuodenvaihteessa jäljellä piirua vaille 7000e ja eilen se on kokonaisuudessaan maksettu nollille. *tap tap*

------

Kaikki lähti viime syksynä siitä, kun palasin töihin. Ajattelin, että köyhien vuosien jälkeen keskitymme ensin maksamaan lainaa, kerryttämään puskuria ja tasapainottamaan taloutta sen sijaan, että antaisimme kulutustottumuksiemme vain levahtaa.

Tein laskelmia ja hämmästyin itsekin miten paljon uskoin meidän voivan säästää lyhyessä ajassa.

Ihan ensin ajattelin, että kesäkuu 18 mennessä kerrytämme 10 000 e puskurin, ja alamme sen jälkeen sitten maksella lainoja pois. Ajatus tuntui aivan käsittämättömältä - että ihan kohta olisi sellainen summa kasassa. Tilillä. Turvana.

Puolisoni oli ihmeissään ja ehkä näreissään siitä, että pitäisi niin kovasti sitten pihistellä ja säästää - hän ei tullut ajatelleeksi, että varsinaisesti elintasomme ei siitä muutu vaan laitammekin kaiken "ylimääräisen" vaan sivuun.

Ensin säästin muutaman tuhannen verran puskuria ja laskeskelin tilannetta ja muutenkin yritin oppia ja miettiä mikä on järkevää.
Luin blogeja ja julkaisuja ja keskusteluja rahasta, sijoitamisesta ja muusta.
- välihuomautuksena tähän sanon, että minulla ei ole täällä oikeassa elämässä ketään kenen kanssa puhua rahasta, sijoittamisesta tai esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisesta tai edes sen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta ja se on välillä tosi kurjaa, koska kaipaisin monesti sparrausta omien ajatusteni kanssa- 

Tällä matkalla olen soutanut ja huovannut. Olen ensin päättänyt säästää, sitten todennut korkojen riittämättömyyden, jos rahat pitää tilillä, sitten päättänyt maksaa etuajassa lainoja joissa korko kovempi kuin Bank Norwegianin talletuskorko - ja sitten pitäytynyt siinä.
Yksi laina - tämä nyt maksettu laina - oli kovemmalla korolla kuin BNorwegianin talletuskorko 1,75%. Tässä lainassa se oli 3,65%.
Lainan maksamisella etukäteen säästin noin 600euroa ja se on iso raha se.

-----

Seuraava tavoite on sitten säästää sitä puskuria tiettyyn rajaan asti ja pitää mielessä, että vaikka rahaa tulee enemmän, niin sitä ei tarvitse kuluttaa enemmän.

Samaan aikaan mielessä on kaikenlaista pohdintaa siitä, että miltä tulevaisuus näyttää ja missä sen vietämme. Kotimme - vanha talo maalla- on kallis ja tulevaisuudessakin vaatii jatkuvasti panostusta korjausten muodossa ja korjaukset vaatii rahaa. Tässä on iso asia pohdittavaksi - korjataanko ja maksetaanko vai muutetaanko..

Paljon on mielessä ja odottaa sitä, että niitä asioita aletaan puolison kanssa yhdessä käsitellä ja laittaa asialistalle. Jos olisi kristallipallo, niin helppo olisi tietää mikä on ekana järkevää, mut ennen kuin sen löytää on vain nojattava johonkin ja tehtävä päätökset sen mukaan.

-----

Mutta takaisin vielä aiheeseen - eli olen niin ylpeä itsestäni tuon lainan poismaksun myötä. Tästä eteenpäin harkitsen huomattavasti tarkemmin lainanottoa ja ylipäänsä hankintojen tarpeellisuutta.



Mikä sai sinut viimeksi ylpeäksi itsestäsi?







Kommentit

  1. Mahtavaa tuo lainan etuajassa maksu! Siitä tulee niin lisämotivaatiota kun saa tommoisen urakan valmiiksi!

    Mulla heräsi halu ponnistella säästämisen suhteen, ja saada aikaan jotain mistä oisin tosissaan ylpeä. Toki olen tyytyväinen nykytilanteeseeni, mutta tuntuu että pystyisin vielä parempaankin. Joten ampaisin itselleni kesähaasteen, säästän norskitilille ainakin elokuuhun asti normaalia isommat summat. Elokuussa sitten odotettavissa ylpeydenaihetta siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että koko lainan ottaminen vuosi sitten oli aivan järjetön teko. Olisin pärjännyt ilman sitä aivan hyvin. Mut nyt se on pois päiväjärjestyksestä!

      Juuri ajattelin, että sen sijaan, että käytetään rahaa johonkin kalliiseen elämykseen taidamme kesällä panostaa tärkeisiin asioihin - eli niihin, jotka on ilmaisia. Yhdessäoloon, luontoon, läsnäoloon, yhteiseen puuhasteluun ... Yksi viikko on koko perhe yhtä aikaa lomalla ja silloin voisi tehdä jotain pientä kivaa yhdessä.

      Tsemppiä sinulle säästämiseen! Eiköhän elokuussa ole aihetta taputtaa itseäsi olkapäälle :)

      Poista
  2. `Minulla ei ole täällä oikeassa elämässä ketään kenen kanssa puhua rahasta...`. Tämän takia blogit ovat loistavia. Ainakin minä saan inspiraatiota blogeista...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld