Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Kolme tuntia liikuntaa tai kulttuuria työajalla viikossa!

Wau mitä Smartum teki! Näytti todellakin hienoa mallia muille yrityksille siitä miten työntekijästä pidetään huolta! Tässä jutussa  Talouselämän sivulla kerrotaan siitä miten Smartum on antanut työntekijöiden harrastaa liikuntaa tai kulttuuria kolme tuntia viikossa TYÖAJALLA. Siis todella esimerkillistä menoa! Itsehän olen harrastanut sitä jo pidemmän aikaa niin, että olen tinkinyt omista tauoistani ja käyttänyt ne liikkumiseen ja ehdotin tätä myös Minisäästövinkit - postauksessa tässä aiemmin. Omasta mielestäni on todellakin oikea suunta työnantajan osalta osoittaa ensinnäkin sen itsestään huolehtimisen - niin fyysisesti kuin henkisesti - tärkeys ja sitten vielä oikeasti antaa siihen mahdollisuus. Aina on osa työntekijöistä jotka pitävät huolta itsestään, vaikkei työnantaja tukisi sitä mitenkään. Jos työnantaja antaa rahaa harrastaa työajan ulkopuolella, siihen tarttuu osa ja se motivoi. Vaan uskonpa, että työnantajan mahdollistaessa liikunnan ja kulttuurin työajalla - sen t

Vanhassa autossa vara parempi ?

Haluaisin ajaa hienolla autolla. Kurvata pihaan uskottavalla menopelillä, jota joku salaa tai vähemmän salaa kadehtisi.. Samalla, kun auto olisi hieno ja turvallinen, samalla se toisi minulle uskottavuutta. Olisin varakas ja ymmärtäisin näyttää sen ulospäin. Omistaisin laatuauton ja saisin tietynlaista hyväksyntää sopivissa piireissä. Kuuluisin komealla autolla kurvailijoiden joukkoon. - Noh, en tiedä mitä oikeasti ihmiset, jotka ajavat hienoilla autoilla, ajattelevat. Onko auto statussymbloli ja siksi tärkeä oikeasti uskottavalle ihmiselle. Vai onko kyse siitä, että ihan oikeasti on rahaa ostaa turvallisuutta, ekologisuutta ja kaikkea sitä sellasta mukavuutta, jota uusissa autoissa tulee, ja siksi sitä ostaa - koska voi. Minä sen sijaan en voi ymmärtää, miksi autosta pitäisi maksaa paljon rahaa. En voi ymmärtää. Toisaalta joskus häpeän kurvailla yli kymmenvuotiaalla menopelilläni hienojen autojen riviin ja kohdata sen hetken, kun kuvitelmat minusta varakkaana ihmisenä rapisevat pien

Tammikuu 2020 lukuina

Ja jotta ei olla kesäkuussa ennen kuin tammikuun lukemia laitetaan eetteriin - niin teen sen nyt. Omaisuus Osakkeet  19015,49e S-Juna       600e Rahastot   5449,81 Säästöt      3700 ASP          10300,08 Yhteensä 39065,30 (+ 185,52e joulukuun tilanteeseen) Pakko myöntää, että olen tyytyväinen. Osakkeiden kurssit on nousseet sen verran reilusti tuossa kuukaudessa, että vaikka jätin pois aiemmin mukaan laskemani auton arvon - jäin silti plussalle tuloksessa. Aivan yyberloistavaa. Pohdin tässä, että voisin kehittää tätä "raporttia" jollain tapaa. En tiedä vastaako tämä sitä tarvetta joka itselläni on seurannassa. Otan asian ajatuksiin ja työn alle ja ehkä jonain päivänä toimitan parempaa tai kiinnostavampaa tietoa.

Ketogeenisellä ruokavaliolla - Ketokickstart

* sisältää affilate-linkin! Minä kokeilin jo viime keväänä ketogeenistä ruokavaliota ja silloin tutustuin tähän Ketokickstart-valmennukseen  *, jonka siivittämänä aloitin oman matkani ketogeenisellä ruokavaliolla. Omalla kohdallani isoin juttu oli, kun työterveydessä lääkäri sanoi, että minun tulee aloittaa statiinit korkeaan kolesteroliin tai jalkani amputoidaan vanhana.  Yritin häneltä kysyä, että eikö oikeasti ole mitään tehtävissä ruokavaliolla, muttei hän asiaan oikein ottanut kantaa. Sanoi, että paljon helpommalla pääsen, kun otan lääkkeet.  Olin pöyristynyt, mutta havahtunut siihen, että jotain täytyy tehdä. Toinen kannustava tekijä oli raskausdiabetes ja sen myötä tietoisuuteen noussut ymmärrys siitä, että riski 2-tyypin diabetekseen on kohonnut ja kyseinen sairaus oli sokerirasituksen myötä jo esiasteella.  MONTAKO VAROITUSTA aion ottaa toimimatta asian eteen!?!?!?  Kolmantena syynä on myös toive päästä ensi kertaa aikuisiässä normaalipainoon ja pysyä siinä sitt

Terveydestä : Raudanpuute vuonna 2020

Kirjoitin edellisen kerran raudanpuutteesta postauksessa Terveydestä : Raudanpuute Silloin olin syönyt rautaa noin puoli vuotta ja oloni pahimmista ajoista oli lähtenyt paranemaan. Viimeksi olen käynyt mittauttamassa rauta-arvot syksyn aikana, kun raudansyöntiä oli takana jo reilusti yli 1,5 vuotta. Raudanpuutteen korjaaminen on pitkä ja kivinen tie, kun sen tekee rautaa syömällä. Toisaalta se on omalla tavallaa myös toimiva, kun vaan jaksaa tehdä muutoksia, jotka parantavat tilannetta pikkuhiljaa. Minun tapauksessa raudanpuutteen isoimpia syitä oli runsaat kuukautiset, joiden vuoksi hankinkin kierukan syksyllä siinä toivossa, että vuodot vielä jossain vaiheessa rauhottuvat ja jopa jäävät kokonaan pois ja näin ollen jonain päivänä rautavarastoni voivat vielä olla ihan kunnossa. Aloitin raudansyönnin alkuvuodesta 2018, jolloin olin aneeminen ja raudanpuutteinen. Anemia korjaantui pian raudansyönnin aloittamisen myötä, mutta muiden oireiden korjautumiseen meni kauemman aikaa. Puole

Milleniaalien valtava vastuu

Löysin allaolevan kirjoituksen luonnosten joukosta yli vuoden takaa ja päätin kirjoittaa sen loppuun ja julkaista. En muista missä oloissa ja ajatuksissa tätä kirjoitin, mutta kuulostaa se edelleen ihan järkevältä omaan korvaan. Kirjoitus alkaa: Tämä blogikirjoitus saattaa jäädä nyt tänne pöytälaatikkoon, mutta kirjoitan sen silti. Tämä tulee lähinnä ajatuksenvirtana, joten saa nähdä mitä siitä seuraa. Minusta tuntuu, että näen ympärilläni kokoajan tietynlaista väsymystä, uupumusta, ahdistusta ja ... hätääntymistä. Minun ikäpolveni, me milleniaalit (1982-2000 syntyneet - tästä on vähän eri käsityksiä vuosista, mutta merkkasin nyt noin), alamme olla nyt ihan oikeita aikuisia ja pikkuhiljaa siinä iässä, että olemme vastuussa tästä maailmasta. Emme ehkä ihan vielä, mutta pian vallankahva on meidän ikäluokalla Ja se vastuu, asioiden tiedostaminen, jatkuvat huonot uutiset, kaikki uusi tieto kaikesta, joka vaan lisääntyy lisääntymistään saa meidät ahdistumaan. Etenkin, jos on oikeasti