Tekstit

Kesää kohti

 Maailmalla myllähti aikamoinen myräkkä tuossa kuukausi sitten. Käsittämätöntä, että meidän naapurivaltio on lähtenyt hyökkäyssotaan. Se nostatti kummasti vanhoja ja uusia pelkoja pintaan ja pian huomasinkin pyyhkiväni pölyjä harasta ja lapiosta ajatuksena laittaa jotain kasvamaan ensikeväänä.  Tilannetta ei meinaa oikein uskoa todeksi tai en osaa oikein jäsennellä sitä miten se tulee lopulta oikeasti vaikuttamaan pitkällä tähtäimellä. Huomaan, että mieli tekee kuitenkin kasvattaa itse omaa ruokaa - ihan jo pelkästää sen vuoksi, että saisi jotain kokemusta ja näkemystä asiasta jos ihan kunnon tosipaikka vielä joskus sattuisi tulemaan.  Toisaalta tuntuu, että viisainta tässä tilanteessa on vaan keskittyä perustekemiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Jossain kuosissa pysyvä mielenterveys on ollut kovaa valuuttaa näinä aikoina. Mukavia asioita työrintamalla  Mukavia asioita tapahtuu työrintamalla, kun hain uutta tehtävää ja sain sen.  Pääsen laajentamaan omaa osaamistani uusill

Mökkihaaveita

Kirjoitin tämän tekstin neljä kuukautta sitten, mutta jätin kuitenkin julkaisematta.  Nyt se tuli vastaan ja päätin julkaista blogin. Hieman suunnitelmat muuttuvat ja muuttunevat matkalla, mutta tässä ajatuksia viime syksyltä.  Olemme haaveilleet puolisoni kanssa mökistä jo pidemmän aikaan. Siihen on kohdistettu erilaisia odotuksia ja toiveita, mutta sopivaa mökkiä tai taloudellista tilannetta ei ole tullut mökin ostoon. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa kumpikin työskentelee täysipäiväisesti ja työ on aika vakaalla pohjalla lähivuosia ajatellen. Mökkihaave nostaa päätään aika-ajoin ja pikkuhiljaa sitä on pyöritetty edes ja takaisin mielessä ja mielen takana. Samaan aikaan meillä on ollut vanha koti vuokrattuna – nyt jo toiselle perheelle. Olemme olleet onnekkaita, että tämän pian 2 vuoden aikana mitä olemme olleet pois vanhasta kodista – siellä on ollut asukkaita maksamassa kulut ja meille vuokraa kahta tyhjää kuukautta lukuunottamatta koko ajan. Asukkaiden aikana kaikenlai

Talouden lukemia marraskuussa 2021

Marraskuu 2021 Lainoja olen maksellut tasaisesti kokoajan niiden ottamisesta lähtien, mutta sen lisäksi ostin auton syksyllä rahoituksella, joka sitten pompsautti lainasumman yli alkuperäisen.  Toivon kuitenkin hybridiautolla ajamisen tuovan säästöä sitten omalta osaltaan.  Osakkeet  26943,67e S-Juna      600e Rahastot   13997,79e Säästöt       1000e Asunto       172 000e Lainat      -156 528e Yhteensä  58013,46   Viimeisin katsaus on tehty täällä 

Arjen ajansäästövinkit lapsiperheessä

Tässä kolme arjen ajansäästövinkkiä, jotka tosin vaativat hieman ajatustyötä ennen kuin alkavat tuottaa sitä ajansäästöä arkeen.  Aiemmin kirjoitin postauksen liittyen minisäästövinkkeihin , joissa nousi esille myös arjen ajansäästö. Nyt pohdin oikeaa ajansäästöä perheessä, jossa eletään kiireisiä vuosia, joissa aika on jatkuvasti kortilla. Aika on arvokkain omaisuutemme ja näin ollen sen käyttäminen järkeviin asioihin pitäisi olla jokaisella kirkkaana mielessä. Ei ole samantekevää millä tavalla aikansa käyttää, sillä kaikella on seuraukset - joko lähitulevaisuudessa tai kauempana. Monet tärkeät tai yhtä lailla vaikeat asiat elämässä perustuvat siihen miten olemme eläneet elämäämme. Enkä tarkoita pelkästään isoja asioita - vaan päivittäisiä pieniä valintoja, joita joko tekee tai jättää tekemättä. Yleensä ne asiat, jotka kaikista isoimmin vaikuttavat elämäämme pitkällä tähtäimellä ovat niitä vaikeimpia asioita tehdä. Ja yleensä vaikeimmat asiat tehdä on niitä, jotka on niin pieniä j

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld

Oletko kuullut Robert Scheinfeldin Irti rahapelistä - kirjasta? Tai oletko lukenut sitä? Minä luin kyseisen kirjan jokin aika sitten ja sain pitkän liudan uusia oivalluksia ja pystyin päästämään irti kaikenlaisista vanhoista ajatuksista ja uskomuksista liittyen rahaan kirjan lukemisen myötä. Tuntui, että jollain tasolla jo tiesin mitä kirjassa kerrotaan, mutta se mitä se lopulta sisälsi ja miten vaikutti minuun - ylitti selvästi odotukseni. Kirjan suomennos ei ollut mielestäni erityisen hyvä - en tosin ole lukenut alkuperäistä - mutta kyllä sen kuitenkin sai luettua läpi asti ja sieltä sai poimittua kaikki tarpeelliset asiat.  Kirjassa esitellään metodi, jota kirjoittaja on opettanut tuhansille ihmisille ympäri maailman ja se on kyllä omalla tavallaan kerrassaan huikea ja poikkeuksellinen.   Suosittelen kyllä lukemaan sen, sillä se avaa ihan uuden näkökulman peliin, jota ei kertakaikkiaan voi voittaa.  Kirja löytyy harvakseltaan kirjastoista ja omalla kohdallani kävi niin, että sain la

Minulla oli tunne, että ...

Kirjoitin lähes vuosi sitten, että minulla on tunne, että talousasioissa on tapahtumassa jotain.  Ja kirjoittaessani tässä postauksessa asiasta en tiennyt mitä se voisi olla.  Mielessäni oli ajatus, että saisin palkankorotuksen.  Olin ajatellut 500 euron palkankorotusta. Olin miettinyt perusteet sille ja olin varma, että tavalla tai toisella ansaitsen sen.  Ilmeni tammikuussa, että saan 500e kertaluontoisen bonuksen - se tuli yllättäen ja pyytämättä. Sen lisäksi kuulin alkuvuodesta  saavani ylennyksen ja lisäksi palkankorotuksen 200e/kk keväästä alkaen.  Mielen voima? Jo ennen kuin mikään näistä asioista oli tiedossani olin miettinyt miltä se tuntuu kuulla näistä asioista ja miten suhtaudun siihen. Olin myös ilahtuneena asiasta - yllättävästä rahasta, palkankorotuksesta jo silloin loppuvuodesta, kun tunteesta tuli vahva, että jotain rahaa on tulossa.  Minusta tuntuu, että maailmassa on niin paljon rahaa, että se tulee riittämään myös meidän kylppäriremppaan.  Nyt on sitten tilanne, et

When you change the way you look at things, things you look at change

Olemme haaveilleet puolisoni kanssa mökistä jo pidemmän aikaan. Siihen on kohdistettu erilaisia odotuksia ja toiveita, mutta sopivaa mökkiä tai taloudellista tilannetta ei ole tullut mökin ostoon. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa kumpikin työskentelee täysipäiväisesti ja työ on aika vakaalla pohjalla lähivuosia ajatellen. Mökkihaave nostaa päätään aika-ajoin ja pikkuhiljaa sitä on pyöritetty edes ja takaisin mielessä ja mielen takana. Samaan aikaan meillä on ollut vanha koti vuokrattuna – nyt jo toiselle perheelle. Olemme olleet onnekkaita, että tämän pian 2 vuoden aikana mitä olemme olleet pois vanhasta kodista – siellä on ollut asukkaita maksamassa kulut ja meille vuokraa kahta tyhjää kuukautta lukuunottamatta koko ajan. Asukkaiden aikana kaikenlaista on tapahtunut talossa ja talon ulkopuolella. Ensimmäisten asukkaiden asuttaessa taloa sähkökaapelit kaivettiin seudulla maajan ja liitettiin taloon ja pihapiiri siistiytyi, kun vanhat sähkötolpat hävisi pihasta. Sen urakan a