Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Mitä arvokasta, mutta edullista lahjaksi lapselle (sopii myös aikuiselle)?

Joka vuosi joulun alla viimeistään mieleen tulevat lapset, kummilapset, lastenlapset, sisarusten lapset, naapurin lapset, ystävien lapset tai ketä lapsia nyt onkaan tapana muistaa jouluna ja syntymäpäivillä. Ainakin minä haluaisin muistaa kaikkia tuntemiani lapsia jollain tavalla jouluna tai syntymäpäivänä, mutta taloudellisesti se olisi aikamoinen haaste. Jos ja kun se kuitenkin on tärkeää, niin miten ihmeessä kaikkien lasten muistaminen voisi olla mahdollista ilman, että on ihan konkurssissa tai, että päätyy hankkimaan jotain merkityksetöntä sälää Wishin tai muun helv.. verkkopalvelun kautta kiinasta törkeän halvalla? Tässä kolmen kohdan vinkit siihen, miten antaa lapselle mieleenpainuva lahja, jonka arvo ei vähene koskaan, joka antaa antajallekin valtavasti vähentämättä saajan lahjan arvoa,  mutta jonka ei välttämättä tarvitse maksaa juuri mitään.  1. Unohda päivämääräorientoituneisuus.  Juhlat on silloin kun juhlat on.  Syntymäpäivät ja nimipäivät vaihtelevat luonnollis

Rahaa hyvään tarkoitukseen

Olen jo vuosia tukenut erilaisia hyväntekeväisyyskohteita vaihtelevilla summilla taloudestani riippuen ja niin teen edelleen. Tässä blogissa esittelen omia avustuskohteitani. Ensimmäinen hyväntekeväisyyskohteeni oli muutaman vuoden kestänyt kuukausilahjoitus SPR:lle. Aloitin sen ollessani opiskelija ja muistelen summan olleen alussa ehkä 50 markkaa. Lahjoitin muutaman vuoden ajan, kunnes sitten jossain vaiheessa laitoin sen lahjoituksen katkolle enkä ole sitten siihen enää palannut. Alle kymmenen vuotta sitten tutustuin ensimmäisen kerran Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry:n ja sen jälkeen olen tukenut heidän toimintaa tilaamalla eri mittaisia jaksoja Tukilinja-lehteä. Tukilinja on siitä näppärä tapa lahjoittaa, että lehti tulee määräajaksi ja se päättyy tilausjakson loppuun ilman, että sitä pitää itse lopettaa sitä tilausta. Tilauksista löytyy todennäköisesti sopivan mittaisia jaksoja eli eri hinnalla, joilla tukea tätäkin tärkeää asiaa. Olin muutaman vuoden ajan

Syyskuuta lukuina

Osakkeet 16207,62e Rahastot  1189,87e S-Juna 500e BNorSäästöt 1202,95e Auto 5000e ASP 1800e Yhteensä 25900,44 Velat - Ei velkaa 25900,44e (+594,94e) Plussaa on tullut, vaikka osakkeiden arvosta on hävinnyt taas kerran muutaman satasen siivu. Rahastoon ja säästöön Bank Norwegian tilille sekä ASP-tilille olen kuitenkin saanut hieman rahaa. Auton arvo on kyllä sellainen kummallisuus, että en tiedä miten sen arvon laskisi. Rahallinen arvo laskee kokoajan, mutta käyttöarvo sitten taas pysyy. Taidan jossain vaiheessa vaan poistaa auton arvosta siivun ja yrittää sillä tavalla saada asian hoitumaan.

Mitä minä olen tehnyt - haaste

#mitäminäolentehnyt HomeviaLaura  - blogissa haastettiin muita blogaajia kertomaan mitä minä olen tehnyt ympäristön eteen ja tartuin haasteeseen. Tässä meidän perheemme tekoja menneeltä vuodelta Ostamisen/kuluttamisen hillitseminen Perheessämme on lapsia, jotka kasvavat ja tarvitsevat vähän väliä isompia vaatteita eikä vaatteiden/tavaroiden hankinnalta voi vaan välttyä. Olemme kuitenkin vähentäneet uusien vaatteiden ostamista käytännössä muutamaan vaatteeseen vuodessa, joita niitäkin harkitaan tarkkaan ja ostetaan uutena vain, jos kirppikseltä ei löydy tai kavereilta ei saada. Asennekasvatus Lapseni ei ole vielä koulussa, mutta olen jo kuullut vanhempien lasten vanhemmilta, että sosiaalinen paine koulun alkaessa hankkia kaikenlaista tavaraa tulee huimasti kasvamaan. Tätä varten olen aloittanut jo työn omassa mielessäni sen suhteen, miten vien lapsilleni eteenpäin ajatuksen siitä, että emme ole tavarat/vaatteet joita käytämme vaan olemme arvokkaita ihan juuri sellaisena kuin o

Kohti rautaista oloa

Tämän hetken muotisairaus- raudanpuute (ilman anemiaa), vaivaa minuakin. Olen siis muodikas. Sain vuoden alussa kuulla kärsiväni raudanpuutteesta ja aloitin rautakuurin. Söin rautaa monta kuukautta melkein joka päivä yhden tabletin ja alkuvuodesta törmäsin sitten keskusteluun raudanpuutteesta ja sen aiheuttamasta oirehdinnasta ja siitä, että sitä voi mitata myös ferritiinin avulla. Maaliskuussa minulta mitattiin ferritiini ensimmäisen kerran, ja se oli kovin matala. Arvo oli 19. Pitkään jatkuneet erilaiset oireet alkoivat käydä järkeviksi ja kaikenlaiset erilaiset oireet saivat ainakin osittain selityksen raudanpuutteesta. Olin jo jonkin aikaa ennen raudanpuutteen selviämistä ihmetellyt, että miten olen voinut muuttua aivan toisenlaiseksi ihmiseksi ja miten en vain jaksa. En vain jaksa. Minun oirelistaan kuului * hiustenlähtö * kynsien liuskottuminen ja lohkeilu * hengästyminen * päänsärky * uupumus * hurja painonnousu * huimaus * hajamielisyys * nopeutunut syke * suor

Kiireinen syksy, muutoksia ja menetyksiä

Syksy onkin mennyt hurjan nopeasti. Raha-asiat rullaavat aikalailla omalla painollaan. Taloudessa vaikuttava asia on puolison jääminen kotiin muutamaksi kuukaudeksi lasten kanssa ja elämä pyörii yhden palkalla ja kotihoidon tuella. Maalämpö asennettiin ja eilen otettiin käyttöön. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan mitä siitä sitten seuraa ja miten kaikki toimii. Maalämmön asennus meni todella hyvin ja helposti meidän osaltamme. Talouden lukuja voisin kirjailla jossain kohtaa, kunhan ehdin niitä itsekin vilkaista tarkemmin. Syksyn suruviesti tuli viikko sitten, kun suvussa sattui kuolemantapaus. Ensimmäiset päivät veivät mielen todella matalaksi ja vakavaksi. Ensimmäisen shokin helpotettua sitä on sitten päässyt tekemään surutyötä. Oma aikansa menee varmaan päästä arkeen kiinni, mutta palaan sitten bloginkin pariin ahkerammin, kunhan kiireet helpottaa.