Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Nyt vai heti vai tulevaisuudessa?

Olen jonkin sortin risteyksessä taas kerran.  Enkä tiedä minne mennä ja miten. Ja tässä on kunnon ajatuksenvirtapostaus aiheesta.  Olenkohan yksin ajatusteni kanssa? Minulla on taloustilanne, jossa asiat on "ihan hyvin".  Minulla on työ vakavaraisessa yrityksessä, jossa todennäköisesti työtä riittää vielä pitkään, vaikka lomautuksilta tuskin vältytään.  Minä kuulun työttömyyskassaan, josta saan ansiosidonnaista silloin, kun olen lomautettuna. Minulla on säästöjä. Minulla on pieni salkku sijoituksia ja rahastoja. Minulla ei ole muita lainoja tai velkoja kuin asuntolaina.  Laina on yksi minun nimissäni, jonka vuoksi se on laskettu yhden ihmisen tuloilla maksettavaksikin.  Puolisollani on pieni laina sijoitusasuntona toimivasta asunnosta, joka nyt hoitaa itse itseään.  Puolisollani on työ ja hän kuuluu työttömyyskassaan, josta saa korvauksia lomautuksen aikana. Meillä on yhteiset rahat ja tällä hetkellä rahat riittävät niin, että  puskuri on hyvässä kunnossa saamme hieman myös s

Halusin listata ostetut tavarat elokuussa...

Meinasin ihan tosissani alkaa kirjoittamaan postausta ostetuista tavaroista elokuussa.  Sain tähän impulssin Ulosottovelallisen raharimpuilua -blogista ja mietin, että seuranta tekisi minullekin hyvää.  Niinpä lähdin sitten etsimään listaa ostamistani tavaroista ja tiedostin nopeasti erään asian.  Tiedostin, että olen palannut jonkin sortin heräteostosteluun, jolla paikkailen sitten väsymystä tai ilotonta mieltäni.  Selatessani dokumenttejä hankinnoista huomasin, että monet tavarat oli ostettu jotenkin vaan antamaan se mielihyvä siihen hetkeen ilman isompaa tarvetta tavaralle ja lopulta ne tavarat sitten kuitenkin päätyivät vaan lisäämään stressiä kotona.  Muistan nyt elokuulta kauppareissuja, kun lähdin tarkoituksella etsiskelemään jotain käyttötavara/vaatepuolelta isossa Prismassa, vaikka tiesin jo mennessä tarvitsevani vain ruokaa. Alan tunnistaa itsestäni sellaisen toimintamallin, joka aiheuttaa hankaluuksia elämässä. Se menee jotenkin niin, että menen kauppaan väsyneenä, nälkäise