Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Ajatuksia motivaatiosta

Loman aikana en juurikaan miettinyt raha-asioita.
Olin tehnyt budjetin ja tilillä oleva raha oli varattu sitä varten, että sen voi käyttää halutessaan kokonaan loman aikana.
Eli seurasin kyllä tilillä olevan rahan määrää, mutta en oikeastaan sen tarkemmin miettinyt raha-asioita. Budjetti piti suunnilleen,

Loman jälkeen en ole todennäköisesti edes halunnut palata yhtä tarkkaan talouden seurantaan vaan etsin ehkä toisenlaista tapaa seurata edistystä ja oppimista.



Tiedostan, että se kasvaa, jota mittaa. 
Se kasvaa, jota katsoo. Eli jo pelkästään tiedostamalla sen mitä haluaa ja millä osa-alueella elämässä haluaa edistyä tai kehittyä, niin sitä osa-aluetta tulee katsoa, mitata ja oppia ja etsiä oppia asiasta.

Aloitin blogin kirjoittamisen vuoden alkupuolella, joska kaipasin väylän purkaa ajatuksiani taloudesta, koska täällä oikeassa elämässä ei ole ketään, jonka kanssa puhua. Ja se työ on hidasta löytää ja "tehdä niitä juttukavereita itselleni".
Teen kyllä työtä sen eteen. Motiv…

Elokuuta numeroina

Omaisuus

Osakkeet 16561,81e
Rahastot 1040,74e
S-Juna 500e
BNorSäästöt 1002,95e
Auto 5000e
ASP-tilillä 1200e
Yhteensä 25305,5e

Velat - ei velkaa !


Tulos 25305,50e


Velkojen katoaminen johtuu siitä, että maksoin läheiseltä lainatun 2500e nopsasti kesän aikana takaisin ja aiemmin yhteisissä nimissä ollut remonttilaina meni nyt miehen nimiin.