Ajatuksia motivaatiosta

Loman aikana en juurikaan miettinyt raha-asioita.
Olin tehnyt budjetin ja tilillä oleva raha oli varattu sitä varten, että sen voi käyttää halutessaan kokonaan loman aikana.
Eli seurasin kyllä tilillä olevan rahan määrää, mutta en oikeastaan sen tarkemmin miettinyt raha-asioita. Budjetti piti suunnilleen,

Loman jälkeen en ole todennäköisesti edes halunnut palata yhtä tarkkaan talouden seurantaan vaan etsin ehkä toisenlaista tapaa seurata edistystä ja oppimista.



Tiedostan, että se kasvaa, jota mittaa. 

Se kasvaa, jota katsoo. Eli jo pelkästään tiedostamalla sen mitä haluaa ja millä osa-alueella elämässä haluaa edistyä tai kehittyä, niin sitä osa-aluetta tulee katsoa, mitata ja oppia ja etsiä oppia asiasta.

Aloitin blogin kirjoittamisen vuoden alkupuolella, joska kaipasin väylän purkaa ajatuksiani taloudesta, koska täällä oikeassa elämässä ei ole ketään, jonka kanssa puhua. Ja se työ on hidasta löytää ja "tehdä niitä juttukavereita itselleni".
Teen kyllä työtä sen eteen. Motivoin muitakin miettimään raha-asioita ja herättelen ajatuksia siitä miten raha-asiat eivät ole pahoja vaan ihan yhtälailla yksi tapa mitata sitä omaa kehitystä ja oppimista. Ja että rikkaat ihmiset ei ole pahoja, eikä varakkaaksi tuleminen muuta ihmistä paholaiseksi.

Oppimalla rahasta, rahan tekemisestä, rahan saamisesta ilmaiseksi, rahan eteen työskentelystä, rahan menettämisestä, rahan tarkoituksesta tai merkityksestä tukee väkisinkin muutakin kehitystä elämässä, koska kaikkeen niihin liittyy kaikenlaisia tunteita. Ja jos itsensä saa kiinni pahoista ja tuhoavista tunteista liittyen edellämainittuihin, niin on jo hyvässä matkassa muuttamaan elämänsä. Paremmaksi.
Raha on vain yksi väline. Se ei ole itsetarkoitus minun prosessissani, vaikka tavoitteeni on luoda taloudellisesti turvatumpi tulevaisuus itselleni ja perheelleni. Raha on väline.

Tärkeintä kuitenkin on se mitä on pään sisällä. Se ajatus, että oikeasti uskoo ansaitsevansa kaiken sen mitä tavoittelee niin taloudellisesti kuin fyysisesti ja henkiksesti, on kaiken tärkein.

Mitä minä mittaan?

Minä mittaan tällä hetkellä omaisuuden kehitystä, sähkönkulutusta, vedenkulutusta, polttoaineeseen ja ruokaan menevää rahaa, peruskuluihin menevää rahaa..

Mittaan myös omaa mielialaa fiilistrackerilla. Mittaan (tosin sen tekee työterveys) veriarvoja, ferritiiniä, kolesterolia ja muita terveyteen liittyviä arvoja. Mittaan myös painoa.

Mittaan kuinka monena päivänä olen sanonut jotain hyvää joko henkilölle suoraan tai jollekin toiselle toisesta henkilöstä. Mittaan kuinka monena päivänä käyn lenkillä tai luen kirjaa. Tai kuinka monena päivänä teen lantionpohjalihastreeniä.

Mittaan asioita, joita haluan enemmän elämääni ja joista haluan osan omaa identiteettiäni. Ja mittaamalla, seuraamalla, tulkitsemalla, antamalla rehellista palautetta hyvässä ja haasteessa itselleni rakennan sitä identiteettiä, joka uskoo, että ansaitsen kaiken sen mitä elämässäni vaan haluankaan. 

Eikä muuten ole ollenkaan helppoa edes ymmärtää mitä sitä haluaa. Mutta sitten kun se alkaa hahmottua on kaikista hienointa löytääkin  ne kaikki ominaisuudet ja kyvyt omasta taskusta, joita on aina ihaillut muissa ihmisissä. Yhtäkkiä huomaa, että itse voikin olla ihan just se ihminen, joka on aina halunnut olla.
Aika mahtavaa!

Tosin, se ei ole helppoa, mutta mikäpä tavoittelemisen arvoinen on?



Kommentit

  1. Minulla myös ajatuksia motivaatiosta? Ja omasta halusta saavuttaa tavoite. Tai ehkä enemmän laitanko tavoitteen niin, että MINÄ ITSE rajoitan lopputulosta

    https://m.youtube.com/watch?v=NWXf3I_BRw8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kommentista! Ja videon linkistä :)
      Huomasin, että olit uuden vlogin tehnyt, mutta en ollut ehtinyt sitä katsoa ennen tätä.
      Hauska, että tässä mietitään samoja asioita, vaikkakin puhutaan pikkusen erimääristä nollia numeroiden perässä :D

      Poista
  2. Tää kirjoitus oli tähän päivään ja hetkeen pelastus. Kiitän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudet tuulet kuljettaa

Terveydestä : Raudanpuute

Haastekuukauden rahanmeno - miten kävi?