Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Olen ostanut pieniä määriä osakkeita

Olen ostanut pienillä summilla osakkeita. Puhun siis satasista. Satasella silloin ja satasella tällöin. Huomaan, että minulla ei ole mitään kunnollista taktiikkaa mietittynä, joten olen ostanut sitten vain samoja osakkeita, joita omistan jo. Hieman mietityttää, että maksaako yritykset lupaamiaan osinkoja vai ei. Toisaalta ihmisenä ja työntekijänä näkisin tärkeämmäksi maksaa työntekijöille kuin osakkeenomistajille ja varmistaa, että yritys pysyisi edelleen pyörimässä ja kykenisi kantamaan yhteiskuntavastuuta tämänkaltaisessa tilanteessa. Toisaalta ne eurot kyllä lämmittää kivasti myös omalla tililläni - vaikkei summa tosiaankaan ole mikään suuri. Huomaan, että toivoisin yritysten olevan tässä hetkessä niitä, jotka laittaisivat oman toiminnan jatkuvuuden ja työntekijät ensisijalle juurikin panostamalla enemmän siihen, että työt voi jatkua tulevaisuudessakin kuin sen, että osakkeenomistajat saavat osingot. - Sillä tosin voi olla myös vaikutuksia, jos osakeenomistajat eivät saa os