Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin!

Olen talvilomalla tämän alkaneen viikon ja tarkoituksena on ollut jo jonkin aikqa, että reissaan lasten ja koiran kanssa sukulaisiin lomaviikolla.
Suunnitelma pitää edelleen, mutta sai hieman yllättäen käänteen, jota en ollut ajatellut.

Kirjoitan tätä postausta juuri nyt lasten nukkuessa viereisessä sängyssä väsyneenä kahdesta uintikerrasta ja trampoliiniparkissa käynnistä sen lisäksi, että päivä meni erilaisissa leikkipaikoissa puuhatessa.
Olemme siis kylpylähotellissa Keski-Suomessa, jonne vaan päätin lähteä pari päivää ennen suunniteltua lomareissun alkamisaikaa ja ilman, että edes varasin hotellia ennen lähtöä.

On jotenkin ihanaa, kun lapset alkaa olla sen ikäisiä, että heidän kanssa liikkuminen on jo huomattavasti helpompaa. Nuoremman uhma tosin välillä hidastaa vauhtia, mutta käsittämättömän nyvin on mennyt.

Tajusin viikonloppuna, että syy miksi säästän niin kovasti on juuri se, että joskus voidaan - jos halutaan - lähteä vaikka äkkiä jonnekin tähän tapaan.
Kivointa olisi ollut päästä koko perheellä, mutta loman sattuessa vain toiselle tilanne on nyt tämä.
Huomaan tämän olevan samalla todella hyvää laatuaikaa lasten kanssa, kun pääsee pois kotikuvioista ja on kivaa yhdessä tekemistä, näkemistä ja kokemista kokoajan. Ja vaikka kaksi aikuista helpottaa montaa asiaa, niin tietynlainen tunnelma on olla yksin vastuussa.
Ja tässä kohtaa se tuntuu siis lähentävän minua ja lapsia.

Lomafiilis on kummasti päällä ahkeran uimisen, tramppaparkin, ulkonasyömisen ja vieraassa kaupungissa ajelun myötä. Ihanaa olla liikenteessä !
Nyt on tullut kuitenkin hetki kömpiä lasten väliin nukkumaan päivän väsymykset pois ja kohti uutta päivää.

Lomalla tuskin ehdin enempää kirjoittaa, sillä hotelliyöt loppuu ja jatkossa aika kuluu sitten läheisten kanssa iltaa istuen. Eli nähdään loman jälkeen :)
Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld