Olen ostanut pieniä määriä osakkeita

Olen ostanut pienillä summilla osakkeita.
Puhun siis satasista. Satasella silloin ja satasella tällöin.

Huomaan, että minulla ei ole mitään kunnollista taktiikkaa mietittynä, joten olen ostanut sitten vain samoja osakkeita, joita omistan jo.

Hieman mietityttää, että maksaako yritykset lupaamiaan osinkoja vai ei. Toisaalta ihmisenä ja työntekijänä näkisin tärkeämmäksi maksaa työntekijöille kuin osakkeenomistajille ja varmistaa, että yritys pysyisi edelleen pyörimässä ja kykenisi kantamaan yhteiskuntavastuuta tämänkaltaisessa tilanteessa. Toisaalta ne eurot kyllä lämmittää kivasti myös omalla tililläni - vaikkei summa tosiaankaan ole mikään suuri.

Huomaan, että toivoisin yritysten olevan tässä hetkessä niitä, jotka laittaisivat oman toiminnan jatkuvuuden ja työntekijät ensisijalle juurikin panostamalla enemmän siihen, että työt voi jatkua tulevaisuudessakin kuin sen, että osakkeenomistajat saavat osingot.

- Sillä tosin voi olla myös vaikutuksia, jos osakeenomistajat eivät saa osinkojaa - sillä osakkeita omistaa valtio ja varmasti muutkin tärkeät toimijat.

Aion jatkaa osakkeiden ostamista sitä mukaan kun jostain saan raavittua euroja, joita uskallan laittaa pörssiin.
Kyllähän sieltä joskus varmasti noustaan, mutta taktiikkani on edelleen, että vain rahaa jonka voi hävitä.

Kommentit

  1. Toivottavasti kuitenkin useammilla satasilla kerralla, muuten mahdollinen hyöty kaupankäyntikulujen jälkeen varsinkin kalliiden palveluntarjoajien, kuten esim. Nordnet on olematon. Ja hyvä salkku ei ole todellakaan sellainen jossa on aivan kaikkea vaan hyvä ja riittävä hajonta yhtiöistä joiden strategiaan uskoo. Osinkopolitiikasta totean vain, että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen ja yhtiön toiminnan kannalta saattaa olla hyvinkin merkityksellistä heidän kykynsä maksaa osinkoa. Tietenkin vallitsevan tilanteen mukaan.

    https://valitsevauraus.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä!
      Kiva, kun kirjoitit. :)

      Minä huomasin aloittaessani ensimmäisen kerran ostamaan osakkeita, että pienin kulu oli 8e. Olen ostanut tuolla 8e kululla alussa osakkeita ja siitä hyvästä kyllä menettänyt hyviä tuottoja. Määrät oikeasti oli ihan pieniä 300-500e. Eli maksoin kalliita kuluja. Ostin myös osakkeita, jotka oli huonoja ja jotka myin tappiolla.
      Toinen myynneistä oli typerä - myin osakkeet turhaan.
      Toinen myynneistä oli typerä - myin osakkeet liian myöhään.
      Opin kyllä tästä hieman itsestäni ja omasta tavasta ajatella ja siitä miten jatkossa haluan mielummin toimia.

      Nyt olen ostanut parhaimmillaan vain 120 eurolla ja maksanut ostoksesta sen 1,2e kuluja. Ei tosin mikään loistava taktiikka, mutta täytynee opetella ensin ryömimään, ennen kuin oppii konttaamaan ja kävelemään. Juoksemisesta ei tässä vaiheessa ole haaveita :D

      Olen pistänyt ne kaupankäyntikuluihin tuhlaamani eurot oppirahojen piikkiin.
      Samalla tavalla, kun ostaessani vaikka heräteostoskengät, jotka osoittautuvat sellaisiksi, joita en vaan käytä.
      Silloin usein lahjoitan tai myyn halvalla ne kengät pois ihan vaan, ettei ne jää nurkkiin pyörimään ja viemään tilaa.
      Hyväksyn siis oppirahat myös osakemarkkinoilla, sillä pienetkin ostot on oikeasti auttaneet ymmärtämään isoja juttuja :)

      Osakepolitiikkaan palatakseni - ymmärrän, että osakkeen omistajille tulee maksaa osinkoa.
      Hienoa, että on sellanen tapa ansaita tuottavista yhtiöistä, jossa ei itse tarvitse tehdä juuri mitään.

      Toisaalta, näen myös paljon hyviä puolia pienemmässä voitossa, mutta varmemmassa jatkuvuudessa. Tosin - nämä ei välttämättä kumoa toisiaan.

      En ole miettinyt saatika sanoittanut näitä miettimättömiä asioita sanoiksi aiemmin. Kiitos tästä kommentista. Se herätti minut jäsentelemään asioita :)

      Pysy terveenä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld