Mitkä ovat tavoitteeni vuodelle 2020 ?

Täytyy myöntää, että en ole juurikaan panostanut nyt tulevan vuoden miettimiseen, taloudellisiin tai mihinkään muihin tavoitteisiin - sen vuoksi päätin alkaa kirjoittaa tätä postausta.

Toivoin tämän postauksen kirjoittamisen herättävän ne ajatukset minussa, joten aloitin tästä. Alla on siis kirjoitus, joka on tuotettu sitä mukaa, kun vastaus kysymykseen ”Mitkä ovat tavoitteeni vuodelle 2020?” on muotoutunut mielessäni. 


 Terveys – Eli tavoitteena on löytää tänä vuonna säännöllinen liikunta osaksi elämää. Haluan liikunnan olevan kokonaisvaltaisesti osa elämää niin, että se ei ole vaan mikään päälle liimattu suoritus siellä täällä vaan elämäntapa. Tämä kuitenkin vaatii vaiheen, jossa tämä tapa liimataan johonkin tyhjään kohtaan päälle- kun ensin löytyy se tyhjä kohta. Tuntuu, että elämässäni on aika paljon sellaisia pieniä hetkiä, siirtymiä ja kohtia, joissa oikeasti voisin käyttää ajan paljon hyödyllisemmin. Nyt sen ajan täyttää hyvin helposti esimerkiksi some tai harvemmin televisio. Mutta fakta on, että somessa olevien ihmisten asioista tunnun olevan vallan hyvin perillä.

Perhe ja ystävät – Tavoitteena on tiivistää perhesuhteita – siis oman perheen sisällä järjestää säännöllisesti perheaikaa niin, että lapset oppivat luottamaan siihen, että aikaa heille on. Nyt tilanne on se, etten voi kotona tehdä mitään ilman, että lapset tuntevat jollain tavalla itsensä hylätyksi ja ovat sitten kiivaasti vailla huomiotani. Tavoite on, että perheessämme jokaisella on mahdollisuus omaan aikaan hyvällä omalla tunnolla samalla kun jokainen tulee myös perheessä huomioiduksi. Lisäksi tavoitteeni on pitää tänä vuonna yhteyttä olemassa oleviin ystäviin ja lisätä hieman sosiaalista piiriä olemalla enemmän yhteydessä vanhoihin ystäviin, jotka nyt asuvat samalla seudulla muuttomme myötä.  Haluan lisäksi panostaa ”sukukokouksiin” eli yhteydenpitoon suvun kanssa vielä kun vanhempaa polvea on elossa. Haluan myös pystyä auttamaan sukulaisia ja ystäviä silloin kun avuntarvetta ilmenee.

Itsensä johtaminen, henkilökohtainen kehitys, jatkuva oppiminen – Nämä on asioita joihin haluan panostaa ehdottomasti tänä vuonna edelleen. Etsin ja teen aikaa itseni kehittämiselle niin vapaa-ajalla kuin työssä. Alkuun olen kokenut huonoa omatuntoa ajatuksesta, että kehittäisin itseäni ja työtapojani työajalla – ennen kuin tajusin, että oikeasti se on kaikkien etu käyttää osa työajasta työtapojen ja itsensä kehittämiseen. Sillä tavalla saa työnantaja hyvän työntekijän, joka pysyy ajantasalla ja samalla työntekijä pysyy tyytyväisenä jatkuvasti oppiessaan ja kehittyessään. Nopeasti tai hitaasti.  Näille asioille olen tehnyt tilaa mm. ajomatkoille aamuisin ja iltapäivisin, jolloin kuuntelen paljon erilaisia materiaaleja kuulokkeista. Sen sijaan, että kuuntelisin radiota  - käytän ajomatkat ”itseäni kehittävän” materiaalin kuuntelemiseen ja ajattelen sen olevan hyvä systeemi.

Parisuhde – Toimiva parisuhde on äärettömän tärkeä hyvinvoinnin tukijalka koko perheelle ja yhteisölle, jossa ylipäänsä toimii ja näin ollen tänä vuonna tavoitteena on pitää parisuhteesta entistä parempaa huolta. Se tarkoittaa, että parisuhdeaikaa tulee järjestää niin arkipäivinä kuin sitten ihan oikeita vapaita. Toimiva parisuhde tarvitsee yhteistä aikaa, mutta myös molemmille omaa aikaa.  Tavoitteena on, että talvilomalla lapset lähtevät isovanhempien luokse hoitoon ja ovat siellä koko loman. Meillä ei työpaikanvaihdon vuoksi ole lomia ollenkaan olemassa, joten perheen aikuiset ei aio lomailla. Mutta se aika hetki vapaana vastuusta – se tekee hyvää parisuhteellekin.

Talous – tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa olemme joutuneet käyttää puskuria ja tuntuu, että tilit on tyhjänä jatkuvasti. Tavoitteena on tänä vuonna kerätä puskurit ”täyteen”, säästää ASP -tilille kohtuullinen summa mahdollista asunnon ostoa varten. Tavoitteena on myös edelleen lisätä talouden tuloja. Keinot on vielä mietinnässä ja työn alla. Tavoitteena on jatkaa talouden lukujen seurantaa kuukausittain. Viimevuonna kaksi kuukautta jäi välistä eikä lukuja tullut otettua ylös. Alkuvuoden ja loppuvuoden lukemat on olemassa, joten käsitys on kuitenkin tilanteesta olemassa. Esittelen tilannetta jossain vaiheessa paremmin ehtiessäni.

Tavoitteeni on myös pitää blogi hengissä ja pikkuhiljaa ehkä myös aktivoitua sen suhteen jossain vaiheessa. Tämä on kuitenkin sellainen tapa , joka tukee taloudellisia asioita ehkä parhaiten. Kun käy asioitaan läpi sillä ajatuksella, että tilanteesta kertoo jollekin, tulee itselleenkin kehitettyä parempi kuva tilanteesta. Sanotettua se mistä on tultu, missä ollaan ja minne ollaan menossa. Se on ollut minulle tärkeää kirjoittaa asiat pois mielestä, jonka myötä niistä on tullut tavallaan todellisempia kuin vain mielessä olevat ajatukset. Nyt kuitenkaan aikaa ei vielä juuri ole, joten sillä mennään mitä sattuu ehtiä kirjoitella sillontällön.

Mitkä ovat teidän – hyvät lukijani – tavoitteet vuodelle 2020?


Toivotan lukijoille – jos teitä siellä ruudun takana vielä on – oikein antoisaa ja taloudellisesti paranevaa vuotta 2020! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld