Lomanjälkeistä elämää

Loma oli ja meni ja aivot nollaantui narikassa ihan kivasti.
Huomaan kirjoittamiseenkin alkukankeutta enkä ole saanut mitään ajatuksia kirjoitettua ylös.
Odottelen syyskuuta ja syyskuun budjettia, sillä loman aikana en juuri jaksanut tai ehtinyt seurailla budjetteja tai kulutusta. Rahaa siirsin tilille aina, kun sieltä loppui ja lopuksi käytimme vaan omia rahojamme.
Sen tiedän, että elokuussa budjetit on ylitetty, mutten oikeastaan ole perillä siitä miten paljon.

Syyskuussa alkaa toisenlainen arki, kun loppukuusta puolisoni jää kotiin hoitamaan lapsia ja saan hetken helpotuksen vielä ennen lastenkuskausarjen alkamista taas vuodenvaihteen jälkeen.

Loma oli oikeasti aivan ihanan jakso ystäviä ja kotimaanmatkailua, samalla kun se oli oikeasti rankka rutistus omien jaksamisien rajalla. Siis, asian kaksi puolta on se vilkas sosiaalinen elämä ja toinen puoli sitten taas kova työmäärä ja hoidettavien ja huolehdittavien asioiden määrä joka tuli vieraista ja heidän huoltamisesta sekä oman perheen kesälomareissusta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Lomalla teimme myös erään toivottavasti fiksun päätöksen, eli vaihdamme talon lämmitysmuotoa ekologisempaan ja vähemmän työtä vaativaan lämmitysmuotoon, joka samalla sitten lisäksi maksaa itsensä takaisin jollain aikavälillä. Siitä voisin kirjoittaa myöhemmin vaikka oman blogin, kunhan asia on edennyt eteenpäin.

Hengissä siis ollaan ja kohti vuoden viimeistä kolmannesta lähdetään pian tarpomaan.

Hyvää loppuelokuuta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld