Kerran ruokakaupassa maaliskuussa

Tavoite "hieman ylittyi"...

Helmikuun lopussa sain hyvän idean, että käydäänkin vaan kerran kaupassa maaliskuussa ja pärjätään sitten sillä. Pari päivää ohimennen mietin (ehkä noin 15 min yhteensä), että mitä sitä pitäisi sitten ostaa. Ajattelin, että helpotan omaa taakkaani suunnittelussa ja kaupassakäynnissä, kun käyn sen kerran vaan.
- jep, tässä vaiheessa on helppo todeta, että vähän parempi suunnittelu auttaisi asiaa.

Laskeskelin mitä kaikea pitäisi olla ja kuinka paljon. Mietin proteiineksi kasvisproteiinia täyden pakastimen estäessä eläinproteiinin ostamisen pakastimeen.
Pääsin jonkuinlaiseen listaan ja sitten vaan listan kanssa kauppaan.
Nopea aikataulu johtui siitä, että en vaan ehtinyt miettiä asiaa, mutta halusin heti päästä kokeilemaan.

1. kauppakäyntipäivä (1.3.2018)

Menin kauppaan ja ostin ensin tämän vartissa kyhätyn suunnitelman mukaan kaikenlaista . Tiesin jo silloin mitkä meillä tulee loppumaan kesken - juusto ja maito sekä tuore leipä.
Ostin tarvikkeet leivän leipomiseen ja kahvimaido UHT- maitoa, mutta juuston kanssa tuntui vaan niin kamalalta ostaa kaksi pakettia. Jotenkin oikein kuulin suonieni tukkeutuvan, kun mietin kahden juustopaketin ostoa.

Kävin kahdessa kaupassa , Prismassa ensin ja sitten Lidlissä hakemassa mm. UHT-maitoa, joka on siellä edullisempaa.

Nesteiden määrän, lasten hoidon ja muiden käytännön asioiden vuoksi päätin, että jaan kauppakäynnin kahdelle päivälle.

Tankkiin 60e
Prismaan 158,87e
Lidliin 70,60e
Mustiin ja mirriin 62,11
Hesburgeriin 21,90e (lastenhoitajalle vein hesen eväät kiitokseksi lasten perään katsomisesta)
yhteensä 373,68e

2. kauppakäyntipäivä (2.3.2018)

Seuraavan päivän täydennysostot tein taas nopsasti ja se oli tyhmää. Olisi ollut paljon viisaampaa käydä rauhassa läpi ne ekat ostokset ja sitten vasta miettiä mitä pitää ostaa lisäksi. Lapset oli taas hoidossa kauppareissun ajan kaverin luona ja taisin muiden ostosten lisäksi ostaa kahvileipää ja tarjottavaa kiitokseksi kaverille lastenhoidosta.

Kävin siis Lidlissä täydennysostoksilla

Lidl 45,76e
summa yhteensä 419,44e

3. kauppakäyntipäivä (3.1.2018)

Kolmas päivä peräkkäin, kun käyn kaupassa. Syynä siihen oli alkanut oksennustauti perheessä ja päätin ihan vaan oman mielenrauhani vuoksi käydä kaupasta hakemassa hunajaa ja muita herkkuja. Pienten lasten sairastelu on jotenkin stressaavaa ja minusta oli mukavampi tietää, että on sitten herkkuja, vaaleaa ja pehmeää leipää, suolakeksejä tai muuta sellasta pientä ehkä maistuvampaa antaa huonsyömäsille lapsille.

Onneksi tauti kyllä meni helpolla ohi eikä siihen sairastunut kuin vain kaksi - minä ja nuorimmainen - eikä herkkuihin tarvinnut juuri lasten kohdalla turvautua.

S-Market 26,75e
summa yhteensä 446,19e

4. kauppakäyntipäivä (11.3.2018)

Olimme kuukauden toisena viikonloppuna liikkeellä ja olin jo aiemmin huomannut, että hiiva oli unohtunut ostaa eikä näin ollen sitten leivän leipominen onnistunut. Ajattelin ensin, että ei sitten vaan syödä leipään, mutta... Päätimme kuitenkin poiketa kaupan kautta uimareissun jälkeen ja ostaa hiivaa.
Pelkän hiivan ostaminen ei ihan onnistunut vaan kaupasta tarttui mukaan myös juusto, joka oli loppumassa, raejuustoa, maitoa, ruispaloja alennuksesta ja herkkuja.
Samana päivänä kävimme sitten koko perhe hesburgerilla syömässä...

Prisma 25,09e
Hesburger 23,75e
Tankkaus 56,68e
Summa yhteensä 551,71e

Tässä kohtaa tunsin jo epäonnistumisen tunnetta asiasta, kun en ollut pärjännyt tämän paremmin ostolakossani. Päätin kuitenkin olla siitä lannistumatta ja ottaa asian sitten enemmän tutkimuksen kannalta.

5. kauppakäyntipäivä (16.3.2018)

Lidlissä alkoi kampanja ja tämän kampanjan vuoksi päätin käydä kaupassa,vaikka tarvetta ei välttämättä vielä siinä vaiheessa ollut. Ostin varaston täydennystä mm. wc-paperiin, kuiva-aineisiin ja taisin ostaa jotain pesuaineita. Lisäksi taisin ostaa pähkinää ja muuta sellaista kalliimpaa.
Lisäksi kävin hakemassa jotain Citymarketista, mutta olen kummatkin kuitit hukannut jonnekin enkä pääse tarkistamaan ostoksia sen tarkemmin.

Citymarket 25,78e
Lidl 41,46 e
summa yhteensä 618,95

6. kauppakäyntipäivä (18.3.2018)

Lapset olivat kaverin luona kylässä ja päätin viedä hänelle mennessäni kiitoksena sitten tarvikkeita, kuivaelintarvikkeita ja muuta, kun kerran Lidlin tarjous oli vielä voimassa. Ostin samalla kotiin vaippoja ja muuta kaikenlaista kuluvaa.

Lidl 57,95e
summa yht 676,90e

7. kauppakäyntipäivä (21.3.2018)

Lapset sairastaa ja tällä kertaa kovassa kuumeessa. Kaupasta maitoa, leipää, jugurttirahkaa, rahkaa, mustikkakeittoa, taas suolaisia herkkuja ja muuta sellaista (äidille herkkuja kestää lapsiparkojen sairastaminen)

S-Market 10,40e
K-Supermarket 23,87
Summa yhteensä 711,17e

8. käynti (22.3.2018)

Kun kerran aloin luetella hesekäynnit, niin luettelen tämänkin, kun miehen kanssa kävimme kahdestaan kanatortillat syömässä . Kerrankin kahdestaan.

Hesburger 12,00
summa yhteensä 723,17e

9. kauppakäyntipäivä (24.3.2018)

Kyllä nyt alkaa jotenkin valjeta tämä tilanne herkkujen suhteen, sillä olen näköjään taas käynyt ostamassa lähinnä herkkuja. Oikeasti kävin tankkaamassa, mutta samalla olin huoltoasemalle kipassut hakemaan vähän suklaata.

tankkaus 40e
herkut 3,74e
summa yhteensä 766,91

Tässä vaiheessa kuukauden ruoka- ja bensabudjetti on jo pahasti kuralla, sillä tästä laskelmasta puuttuu miehen tankkaukset.
Hän on tankannut tässä kuussa yhteensä 180eurolla. En ole lisännyt niitä tähän, vaikka toisaalta se nyt on vähän hölmöä sinänsä, kun kuitenkin yhteiset ruuat ja muut menot esittelen..

10. kauppakäyntipäivä (27.3.2018)

Oikeasti ruoka- ja bensabudjetti on nyt käytetty tältä kuulta ja hieman ylikin enkä millään haluaisi lainata rahaa muualta. Ostin aamulla salaattia evääksi töihin, kun eväät unohtui ja illalla sitten täydennystä kaappiin. Kaivelin taskunpohjia ja löysin sieltä sen verran rahaa, että kävin kaupan kautta hakemassa maitoa ja nappasin mukaan -60% alennuksessa olevia leipiä pakastettavaksi.
Mies oli joutunut tankata oman autonsa jo omalla kortillaan, kun rahat ei riittäneet taloustilillä.

K-Supermarket 5,78e
S-market 15,15e
summa yhteensä 787,85e


Ruokatilanne kotona nyt 

Tässä vaiheessa kuukautta tilanne kotona ruuan suhteen on todella hyvä. Emme ole todellakaan saaneet syötyä kaikkea sitä ruokaa, jonka alkukuusta ostin. En tiedä aiheuttiko tämä ajatus kaupattomasta kuukaudesta miehelle ajatuksen siitä, että pitää säästää ruokaa kotona ja jopa tehdyt ruuat meinasi jäädä syömättä.

Hän ei ottanutkaan eväitä mukaan kotona olevasta valmiista ruuasta vaan taisi pelkällä kahvilla vaan mennä työpäivät.
Ihan hullua !

Tärkeimpiä tuotteita on maito, leivänpäälliset, banaani, jotka tuntuvat loppuvan helpoiten.

Kaapit pursuaa kuivaelintarvikkeita, mutta syynä on sekin, että ostin niitä kesken kuukauden Lidlin alennuksesta. Niillä pärjätään ihan varmasti vielä tämä ensikuukausi.
Linssejä ja papuja on kaapissa odottamassa ruuanlaittoa ja nyt tärkeintä olisikin ottaa ne käyttöön.

Mikä parasta?

Parasta on se, että kotoa löytyy ruokaa. Se, että ei tarvitse muutenkin kiireiseen aikatauluun sovittaa kauppakäyntiä. Ja se, että sain iloita viimesyksyn aherruksesta (marjoista ja sienistä) hyvin monena päivänä. Tämä nosti edelleen arvostusta sitä omaa työtä ja vaivannäköä kohtaan.

On tosi hyvä, että pakastin tulee kollattua läpi ja käytettyä tuotteita sieltä, samoin erilaisia ruokia tulee tehtyä, kun ne "helpot" loppuu ja pitää alkaa kehittää uudenlaista siitä mitä on jäljellä. Lapset saavat ihan erilaisen kokemuksen, kun eteen laitetaankin mitä kummallisempia ruokia... jotka joskus maistuu, ja joskus maistuu vähän vähemmän.

Parasta on myös se, että jollain tavalla tämä kokeilu antoi uudenlaista varmuutta siitä, että pärjätään, vaikka aina ei olisi kaikkea.
Erityisen ylpeä olen puolisostani, joka suostui tähän, vaikka piti sitä hulluna. Me opimme taas kaikki hieman lisää itsestämme tämän myötä.

Mitä haasteita?

Haasteina tietenkin tuoretuotteiden säilyvyys, jota pyrin kiertämään sillä, että käytimme pakasteesta tuotteita (marjoja, hedelmiä, kasviksia jne) ja ostin sellaista säilyvää ja pyrin säilyttämään mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa.

Banaani esimerkiksi kyllä tummuu parissa viikossa, mutta on vielä käytettävissä tummuneenakin. Banaanin voi sitäpaitsi pakastaa, vaikken tällä kertaa sitä keinoa keksinyt käyttää.
Ja viinirypäleet on suorastaan hyviä pakastettuna.

Porkkana säilyy sopivissa olosuhteissa ja kaalikin on vielä käyttökelpoinen oltuaan jääkaapissa tässä tämän kuukauden. Päällimmäiset kerrokset tosin tulee siitä poistaa ennen käyttöä, eli hukkaa hieman syntyy.

Mitä tästä opin?

Päällimmäiseksi mieleen jäi se, että jos haluan käydä kerran kaupassa kuukauden aikana, niin asiaa tulee harkita hieman tarkemmin.
Se on helppoa silloin kun sen osaa - mutta muuten ehkä ei.

Kerran kuukaudessa kaupassa on mahdollista, mutta tosiaan vaatii tietynlaisen varautumisen ja kekseliäisyyttä sen suhteen, että saa monipuolista ruokaa ja tuoretuotteitakin. Kautta maailman sivun ihmiset ovat eri tavoin joutuneet säilömään ruokaa talveksi, joten mikään uusi temppu se ei ole.

Omalla kohdallani asia vaatii hieman vielä harjoittelua, mutta tietynlainen omavaraisuus ruuan suhteen ei ole yhtään huono ajatus pyrkiä kohti.

Ensikesänä muistelen entistä tarkemmin näitä kokemuksiani ja käytän aikaa kesän ja syksyn makujen keräämiseksi talteen. Taidan opetella erilaisia tapoja säilöä, jotta "riippuvuus" kaupan tuoretuotteisiin vähenee, mutta ruoka pysyy monipuolisena ja mielenkiintoisena.
Lisäksi se omiin taitoihin panostaminen on sitä sellaista pääomaa, jonka kasvattaminen onkin hyvin viisasta mielestäni.


Budjetista

Meidän kuukauden budjetti ruokaan ja bensaan on 800e.
Polttoaineisiin meni tässä kuussa 336e
 ja ruokaan (sisältäen koiranruuan) 642,37e
Budjetti ylittyi siis 178,37 eurolla


Näillä ajatuksilla tähän päivään.
Kuulen mielelläni kommentteja ja ajatuksia, joita tästä herää.

Mukavaa päivää!


Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kokeilu! Itselle kerran viikossa ruokaostokset on tarpeeksi haasteellista. :) Pakastinta pyrimme tyhjentämään koko ajan. Kerran ukkonen hajotti pakastimen mökkireissun aikana ja koko pakastimellinen tavaraa meni pilalle. Sen jälkeen päätin, että siellä olevat tuotteet tulee mahdollisimman pian käyttöön. Jossain vaiheessa ostin isompia määriä kuivatuotteita varastoon, mutta niidenkin kanssa saa olla kyllä aktiivinen, että ne tulevat käyttöön eivätkä hautaudu kaapin perukoille. :)

    Herkkuihin ja Hesburgeriin uppoaa äkkiä isojakin summia rahaa huomaamatta. Olemme ottaneet pikaruoan tilalle (suurimmaksi osaksi) kotona tehdyt kanatortillat, hampurilaiset ja pizzat. Viikonloppuna on kiva tehdä jotain herkumpaa syötävää. Samalla rahalla kuin Heseen menisi, saa kotona ruokaisempia annoksia. Yhdessä tehden tulee vietettyä myös perheaikaa. :)

    https://kiireetonelama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sari :)
      Meillä pakkasessa on viimekesän marjat, sienet ja mehut, sekä pakastan valmista ruokaa. Jokin aika sitten toinen pakastin oli ihan vähää vaille tyhjä, joten otin sen pois käytöstä ja siirsin tavarat toiseen pakkaseen. Siitä johtuu pakastimen täynnä oleminen.
      Marjoja lähinnä pakastimessa.

      Minä ajattelin, että kun kehotetaan varautumaan (ehkä viikon ?) ruokatarvikkeilla ja vedellä, että jonkinlainen oma varasto on hyvä olla.

      Minusta tuntuu, että elän ihan pahimpia ruuhkavuosia nyt. On työ, lapset, ystävät lapsineen (jotka tarvitsevat tukea), vanhat sukulaiset ja sitten pitäisi olla vielä oma elämä ja parisuhde :D Kotona aika menee siivotessa, ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja muissa kotitöissä. Mutta vielä minä tämän tilanteen selätän. Kun tästä ruuhkahuipusta selviää.... :D

      Kävin blogissasi ja mietin, että tässä on hyvä tavoite. Päästä tekemään niitä asioita, joista oikeasti pitää.

      Kiva, kun kävit ja kommentoit!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen aate käydä kaupassa vain kerran kuussa. Ei onnistuisi meiltä, käydään kerran viikossa ja se riittää pitämään kaapit täynnä ja myös edesauttaa syömään tyhjäksi pakastimen ja kaapit ennen seuraavaa kauppareissua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pakastan kesän maut talteen ja niitä pyritään käyttämään pitkin talvea (alkaen syksyllä ja niin pitkälle kevääseen kuin menee) ja sen vuoksi se täyttöaste on syksyllä korkea ja alkaa sitten kevättä kohden vähentyä.
      Nyt tosiaan yksi pakastimellinen oli jo marjoja syöty ja pakastin sammutettu, joten siksi ruuhkaa toisessa.

      Mutta niin, tosiaan, kerran viikossa on varmaan kohtuullinen määrä käydä. Ja viisas. :D

      Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kokeilu! :)

    Ei ollenkaan vieras ajatus käydä kerran kuussa kaupassa, vanhempani tekivät näin aikoinaan. Asuivat maalla, oli pitkät etäisyydet kaupoille ja kasvattivat itse ruokaa, joten tämä onnistui ihan hyvin.

    Me käydään kaupassa muutaman kerran viikossa, tai siis jompi kumpi käy. Yleensä iso täydennys tehdään yhdessä ja sitten työmatkan varrelta käydään noukkimassa loppuneet jutut, yleensä tuoreet rehut. Parhaimmillaan ollaan päästy vähän yli 200€ ruokalaskuun kahden hengen taloudessa (molemmat ottavat töihinkin omat eväät, tässä myös mukana hygieniajutut, pesuaineet ym.), mutta kyllä nykyään n. 400€ on realistisempi summa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tästähän ajatukseni lähti, kun isovanhempani tekevät edelleen niin.
      He ovat mm. laskeneet kuinka paljon he tarvitsevat marjoja, juureksia, herneitä, sipulia, yms yms talven aikana (ottaen huomioon heidät kaksi vanhusta ja heidän vieraat) ja he kasvattavat ja keräävät kesän aikana pakkaset täyteen.

      Se on oikeasti mahdollista, mutta vaatii vaivaa ja etenkin syksyllä silloin säilöntäaikaan.

      Minä en yhtään väheksy säilöttyjä, itsekasvatettuja juureksia, kasviksia, jne korvaamaan sen 500g kasviksia päivässä. Isovanhempieni luona on joskus kesällä salaatinlehtiä, mutta aina pöydässä on vuodenajasta riippuen erilaisia kasviksia eri muodossa tarjolla.

      Se on meidän sukupolvi oikeasti ensimmäinen, joka ihan alkaa olla näin vieraantunut tuolta "maalta", että ajatus harvoin kaupassa käymisestä tuntuu ihan mahdottomalta.
      Mut ehkä mennään taas sitä kohti. Itse koen, että on viisautta kerätä ja kasvattaa ja ensinnäkin osata kasvattaa ainakin osa ruuastaan. Ei sitä ikinä tiedä milloin sitä taitoa tarvitsee. Hyvä jos ei tarvitse pakosti.

      Teillä on varmaan ihan toimiva systeemi. Eihän se tosiaan harvoin kaupassa käyminen tarvitse olla mikään tavoite, mut se kyllä säästää aikaa ja rahaa ja mahdollisesti opettaa vähän luovuutta :)

      Meillä on tuo herkkuhomma kyllä pahassa jamassa. Se on tää tunnesyönti, joka haittaa tässä mielessä.

      Kiitos sinulle kommentista ja olipa kiva tpsiaan kuulla, että tuttua juttua tuo "maalaiselämä".

      Poista
  4. Meilläkin nyt ekaksi olisi haasteena käydä vaikka vaan kaksi kertaa viikossa kaupassa, tuntuu että tällä hetkellä juostaan joka toinen päivä vähintään... Suunnitelmallisuus on kyllä valttia kauppareissuissa, pitäisi itsekin tarkemmin vielä miettiä ja suunnitella tulevien päivien ruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos kommentista ! :)

      Minä heti aloin miettiä, että itse kompastuin suunnitelmallisuuteen monta vuotta. Ajattelin, että pitää kovasti suunnitella.
      Mutta sitten kun tajusin, että eihän sitä tarvitse miettiä jokapäivälle sen kummemmin ruokaa, kunhan ostaa vaan tarvikkeita ja tekee sen mukaan sitten kun kaapista löytyy.

      Pitää tyyliin makaroni/riisi/peruna osastossa aina jotain, sit ostaa paketin broitsua, paketin jauhelihaa ja lohen ja tekee niistä viikoksi ruuat, niin että syö pari päivää aina samaa tai syö kahta ruokaa päällekäin. Jollekin päivälle vaikka kananmunasta kastike ja perunat kylkeen.

      Pitää vaan jonkun perusvaraston aina. Silleen meillä nyt tää toimii.
      Tosin, sitten jos on kulinaristi, niin tää kuulostaa varmaan aika huonolta :D
      Mut rima vaan alas ja siitä se lähtee.

      Kiva kun kävit ja jätit kommentin :)

      Poista
  5. Kerran kuukaudessa! HUI! Tosiaan kerran viikossa pitäisi pystyä mutta mietin että meillä ainakin banaanit tummuu. Yritän nyt itse päästä kerran viikossa isot ostokset ja toisen kerran banaanit ja maitoa lisukkeeksi. Helposti tosiaan käy noin, että kaupassa tarttuu paljon mukaan pikkujuttuja. Siinä on mullakin paljon tsempattavaa!

    Otatteko kuuden kokeilun taas käyttöön tässä kuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli mieleen banaanin säilytysjippo - eli kun peittää sen kannan esim kelmulla, niin banaani säilyy pidempään.
      Kiitos kommentista näin vaähän myöhässä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld