Milleniaalien valtava vastuu
Löysin allaolevan kirjoituksen luonnosten joukosta yli vuoden takaa ja päätin kirjoittaa sen loppuun ja julkaista.
En muista missä oloissa ja ajatuksissa tätä kirjoitin, mutta kuulostaa se edelleen ihan järkevältä omaan korvaan.
Kirjoitus alkaa:
Tämä blogikirjoitus saattaa jäädä nyt tänne pöytälaatikkoon, mutta kirjoitan sen silti. Tämä tulee lähinnä ajatuksenvirtana, joten saa nähdä mitä siitä seuraa.
Minusta tuntuu, että näen ympärilläni kokoajan tietynlaista väsymystä, uupumusta, ahdistusta ja ... hätääntymistä. Minun ikäpolveni, me milleniaalit (1982-2000 syntyneet - tästä on vähän eri käsityksiä vuosista, mutta merkkasin nyt noin), alamme olla nyt ihan oikeita aikuisia ja pikkuhiljaa siinä iässä, että olemme vastuussa tästä maailmasta. Emme ehkä ihan vielä, mutta pian vallankahva on meidän ikäluokalla
Ja se vastuu, asioiden tiedostaminen, jatkuvat huonot uutiset, kaikki uusi tieto kaikesta, joka vaan lisääntyy lisääntymistään saa meidät ahdistumaan. Etenkin, jos on oikeasti oppinut tiedostamaan ja tiedostaen tarkkailemaan itseään ja ympäristöään, saattaa nämä ajat olla raskaita.
Samalla, kun itse näkee kaikenlaista tapahtuvan, huomaa ihmisiä kulkevan vain laput silmillä sinne, minne jokin heitä ohjaa.
Raha ohjaa, valtio ohjaa, media ohjaa, sosiaalinen media ohjaa, tunteet - etenkin pelot ohjaavat.
Pelko saa ihmisen toimimaan ihan hullusti. Pelko saattaa olla mitä vaan ja se itse pelko on kaikista pelottavinta. Se tunne, kun ei tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä päästäkseen kauaksi siitä pelon aiheuttajasta ja etenkin, jos sitä pelon aiheuttajaa ei edes oikein osaa nimetä.
Maailmantuska valuu väkisinkin mieleen, jos vähänkään katsoo tai lukee uutisia.
Tuntuu epäreilulta, että media oikeasti vaan ruokkii pelkoja ja rahanteko mielessään levittävät vain huonoja uutisia. Huonot uutiset myy. Huonot uutiset aiheuttaa pelkoa ja muita negatiivisia tunteita ja saavat ihmiset turruttamaan tunteitaan erilaisten rahaa vaativien tapojen äärellä.
Pelko myy hyvin. Pelko saa ihmiset ostamaan tai käpertymään omaan pelkoon ja erilaisten enemmän tai vähemmän haitallisten tapojen avulla hallitsemaan tai tukahduttamaan pelkoa.
Ja juuri kun maailma on siinä pisteessä, että ihan oikeasti meidän tarvitsisi keskittyä löytämään ja kasvattamaan hyvää, niin juurikin se pelko saa entistä isomman otteen meistä ja rahalla voi ostaa lohdutusta.
Nyt on aika nostaa katse eteenpäin. Kaikenlaista on vielä tehtävissä ja me ihmiset olemme sopeutuvaisia.
Se mitä viimeisten vuosikymmenten aikana on tapahtunu, on itsellenikin aivan huima kokemus. Oma lapsuuteni kului aika niukoissa oloissa. Mitään ei ollut liiaksi. Oli juuri sen verran kuin tarvitsimme. Sitten tuli vapaakauppa ja kaupat täyttyi tavarasta ja se suunta on jatkunut tähän päivään asti.
Jos en olisi elänyt lapsuuttani, niin en uskoisi sen olevan edes totta. Ero kolmenkymmenen vuoden takaiseen on aivan valtava - hyvässä ja pahassa.
---
En tiedä mitä olin ajatellut tuon jälkeen kirjoittaa, mutta kesken tämä oli jäänyt.
Saatoin potea kovaa maailmantuskaa tuohon aikaan ja yritin etsiä sieltä tietä pois. Ja löysin ainakin pahimmasta tuskasta keskittymällä siihen tavoitteeseen mitä kohti olen menossa.
Tavoite on parempi maailma.
Se, mitä parempi maailma on - se on vaikea määritellä, mutta olen ainakin yrittänyt.
Omalta osaltani kuitenkin se tarkoittaa sitä, että teen mitä voin. Vaikutan siihen mihin voin vaikuttaa ja teen parhaani. Se, mitä paras on - se on toisena päivänä toista ja toisena toista.
Se on toisena vuonna toista ja toisena toista.
Mut sillä johtoajatuksella kuitenkin, että parhaani teen jättääkseni maailman parempaan kuntoon kuin sen löytäessäni.
Omalla kohdalla maailma tarkoittaa sitä maailmaa, joka on ympärilläni ja käsitettävissä. Se tarkoittaa perhettä, naapurustoa, maata jalkojeni alla ja niitä asioita, joihin voin valinnoillani vaikuttaa.
Teen parhaani enkä anna periksi. Muuta ei voi.
Onko sinulla kokemusta maailmantuskasta tai siitä miten sen kanssa pärjää?
En muista missä oloissa ja ajatuksissa tätä kirjoitin, mutta kuulostaa se edelleen ihan järkevältä omaan korvaan.
Kirjoitus alkaa:
Tämä blogikirjoitus saattaa jäädä nyt tänne pöytälaatikkoon, mutta kirjoitan sen silti. Tämä tulee lähinnä ajatuksenvirtana, joten saa nähdä mitä siitä seuraa.
Minusta tuntuu, että näen ympärilläni kokoajan tietynlaista väsymystä, uupumusta, ahdistusta ja ... hätääntymistä. Minun ikäpolveni, me milleniaalit (1982-2000 syntyneet - tästä on vähän eri käsityksiä vuosista, mutta merkkasin nyt noin), alamme olla nyt ihan oikeita aikuisia ja pikkuhiljaa siinä iässä, että olemme vastuussa tästä maailmasta. Emme ehkä ihan vielä, mutta pian vallankahva on meidän ikäluokalla
Ja se vastuu, asioiden tiedostaminen, jatkuvat huonot uutiset, kaikki uusi tieto kaikesta, joka vaan lisääntyy lisääntymistään saa meidät ahdistumaan. Etenkin, jos on oikeasti oppinut tiedostamaan ja tiedostaen tarkkailemaan itseään ja ympäristöään, saattaa nämä ajat olla raskaita.
Samalla, kun itse näkee kaikenlaista tapahtuvan, huomaa ihmisiä kulkevan vain laput silmillä sinne, minne jokin heitä ohjaa.
Raha ohjaa, valtio ohjaa, media ohjaa, sosiaalinen media ohjaa, tunteet - etenkin pelot ohjaavat.
Pelko saa ihmisen toimimaan ihan hullusti. Pelko saattaa olla mitä vaan ja se itse pelko on kaikista pelottavinta. Se tunne, kun ei tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä päästäkseen kauaksi siitä pelon aiheuttajasta ja etenkin, jos sitä pelon aiheuttajaa ei edes oikein osaa nimetä.
Maailmantuska valuu väkisinkin mieleen, jos vähänkään katsoo tai lukee uutisia.
Tuntuu epäreilulta, että media oikeasti vaan ruokkii pelkoja ja rahanteko mielessään levittävät vain huonoja uutisia. Huonot uutiset myy. Huonot uutiset aiheuttaa pelkoa ja muita negatiivisia tunteita ja saavat ihmiset turruttamaan tunteitaan erilaisten rahaa vaativien tapojen äärellä.
Pelko myy hyvin. Pelko saa ihmiset ostamaan tai käpertymään omaan pelkoon ja erilaisten enemmän tai vähemmän haitallisten tapojen avulla hallitsemaan tai tukahduttamaan pelkoa.
Ja juuri kun maailma on siinä pisteessä, että ihan oikeasti meidän tarvitsisi keskittyä löytämään ja kasvattamaan hyvää, niin juurikin se pelko saa entistä isomman otteen meistä ja rahalla voi ostaa lohdutusta.
Nyt on aika nostaa katse eteenpäin. Kaikenlaista on vielä tehtävissä ja me ihmiset olemme sopeutuvaisia.
Se mitä viimeisten vuosikymmenten aikana on tapahtunu, on itsellenikin aivan huima kokemus. Oma lapsuuteni kului aika niukoissa oloissa. Mitään ei ollut liiaksi. Oli juuri sen verran kuin tarvitsimme. Sitten tuli vapaakauppa ja kaupat täyttyi tavarasta ja se suunta on jatkunut tähän päivään asti.
Jos en olisi elänyt lapsuuttani, niin en uskoisi sen olevan edes totta. Ero kolmenkymmenen vuoden takaiseen on aivan valtava - hyvässä ja pahassa.
---
En tiedä mitä olin ajatellut tuon jälkeen kirjoittaa, mutta kesken tämä oli jäänyt.
Saatoin potea kovaa maailmantuskaa tuohon aikaan ja yritin etsiä sieltä tietä pois. Ja löysin ainakin pahimmasta tuskasta keskittymällä siihen tavoitteeseen mitä kohti olen menossa.
Tavoite on parempi maailma.
Se, mitä parempi maailma on - se on vaikea määritellä, mutta olen ainakin yrittänyt.
Omalta osaltani kuitenkin se tarkoittaa sitä, että teen mitä voin. Vaikutan siihen mihin voin vaikuttaa ja teen parhaani. Se, mitä paras on - se on toisena päivänä toista ja toisena toista.
Se on toisena vuonna toista ja toisena toista.
Mut sillä johtoajatuksella kuitenkin, että parhaani teen jättääkseni maailman parempaan kuntoon kuin sen löytäessäni.
Omalla kohdalla maailma tarkoittaa sitä maailmaa, joka on ympärilläni ja käsitettävissä. Se tarkoittaa perhettä, naapurustoa, maata jalkojeni alla ja niitä asioita, joihin voin valinnoillani vaikuttaa.
Teen parhaani enkä anna periksi. Muuta ei voi.
Onko sinulla kokemusta maailmantuskasta tai siitä miten sen kanssa pärjää?
Kaunis, puhutteleva teksti. Välillä kun luen talousblogeja, mieleen tulee kysymys "miksi?" Miksi me kaikki sijoitamme ja tavoittelemme vaurautta tuolla kaukana tulevaisuudessa? Ja mitä se aiheuttaa muille ihmisille ja ympäristölle? Mihin kaikkeen tietämättään ja osin tietäen tulee osallistuneeksi sijoitustensa kautta. Välillä toivon, ettei rahaa olisi olemassakaan... Nämä kysymykset repii.
VastaaPoistaEhkä sittenkin muutan metsäpirtiin ja korvaan vessapaperin rahkasammaleella. Tai lähden luostariin vain jotta voin olla omistamatta mitään. (Paitsi että haluaisin mun kumppanin mukaan luostariin. :( ) Miten paljon yksinkertaisempaa olisi elää kuin keskiajalla? Irtisanoudun kaikesta, kun en lopulta jaksa enää kantaa modernin maailman aiheuttamaa syyllisyyttä, ristiriitaisia tunteita, maailmantuskaa.
En ole ollenkaan niin varma, että nykyelämä on sittenkään niin hienoa. Pää räjähtää kaikesta tästä tiedosta, mitä tulvii joka suunnasta. Vaikka okei, kehittyneissä maissa ihmiset ei enää kuole tauteihin, jotka nykylääketieteellä on pikku juttuja parantaa. Mut sit osa hyppää junan alle, kun ei vaan enää yksinkertaisesti kestä... Kun alkuasukasheimoille kerrotaan länsimaisen ihmisen elämäntyylistä, asuntovelkavankilasta jne, he pyörittelevät epäuskoisena päätänsä.
Miten todellisen vapauden voi saavuttaa?
Kiitos tosi hyvästä kommentista. Tunnistan ajatuksiasi ja jaan monta niistä. Usein mietin, että oma tavoitteeni voisi olla jollain tavalla omavarainen elämä - jossa se oravanpyörä olisi siinä omin käsin kosketeltavissa olevaa elämää oravien naapurissa.
PoistaJossa tarvitsisi vain vähän olla muiden varassa.
Jossa itse tuottaisi suurimman osan sähköstä tai pärjäilisi ilman sitä. Tai jossa olisi niin lähellä luontoa, että voisi suurimman osan ruuasta kerätä ja säilöä itselleen. Ehkä metsästää.
Ihan irti yhteiskunnasta ei helposti pääsisi, mutta jonkinlaista omavaraista elämää ja taloudellisesti riippumatonta elämää olisi mahdollista elää.
Toisaalta sitten huomaan olevani jotenkin kiinni suorittamisessa, onnistumisessa ja itseni haastamisessa.
Ajattelen sen kuitenkin olevan tilapäistä. Teen nyt paljon, jotta sitten kun mitta tulee vastaan, sitten on mahdollista ottaakin irtiotto.
En haaveile elämästä, jossa elän kuin miljonääri viilettäen maailman metropolista toiseen vaan ehkä juuri elämää hetkessä - korvessa, mökissä, jotain toteuttaen.
En vaan tiedä mitä- ehkä kirjoittaen, maalaten, piirtäen, en tiedä.
Mut sitä ymmärrystä odotellessa koitan rakentaa kestävää perustaa sille mihin ikinä elämässä pitääkään mennä.
Kiitos vielä kun kirjoitit.