Huhtikuussa riitti rahanmenoa

Huhtikuu oli ja meni ja viivan alle jäi pitkä miinus kauppaan käytettyä rahaa.
En oikein ole kunnolla laskenut kuinka paljon sinne mahtoi mennäkään, mutta kirjasin ruokaostosten ulkopuolisia ostoja ylös ensihätään. S-Säästäjästä löytyy kuitit ja tietoja muutenkin kyllä ostoista, ainakin sen osalta mitä s-ryhmästä tehtiin, joten annan tiedon odottaa minua siellä.

Muun muassa elämäntaparemontti ja kevät on vaikuttaneet siihen, että eräänlaisia tarpeita on tullut eteen ja sen myötä ostettavaa on löytynyt.

Vaatteita itselleni 30,80e
- tämä sisältää mekon ja hupparin - alennuksesta molemmat
Vaateita puolisolle 85,50e
- tämä sisältää collegetakin, hupparin, housuja, paidan ja alusvaatteita. Osa löytyi edullisesti kontista, osa uutena kaupasta. 
Suoristinrauta 22e (kevät ja tukanlaittovillitys)
Kotiparturi 19,95e
- tämä säästää muuten pitkän pennin, kun olen pikkuhiljaa opetellut leikkaamaan miesten hiuksia ja nyt näppärällä vehkeellä se onnistuu entistä paremmin. Kiitos oppimisesta kuuluu villakoiralle, jonka turkin parissa olen päässyt harjoittelemaan jo muutaman vuoden ajan.
Villakoiraa ei tosin ajella näin halvoilla vehkeillä :D
Polkupyöränistuin lapselle 34,95e
Remonttitarvikkeita (maalit, sävytys ja maalausvehkeitä) 95,80e
Uudet kesärenkaat toiseen autoon 370e
Tiskikone 479e
Petauspatja 230e

Ruokalulujen ulkopuolisia kuluja on siis tullut ainakin 1368 euroa.

HUHHUH. Sanon vaan.
Minulla on ollut tunne, että rahaa on mennyt. En ollut ihan väärässä.
Puuh.
Mutta - näillä mennään ja tämä on tätä elämää tässä vaiheessa.
Toukokuussa pitäisi sitten ostaa toiseen autoon renkaat, joten rahan roisketta on luvassa tässäkin kuussa. Jospa muut ylimääräiset ostokset voisivat sitten odotella myöhempään.
Luvassa on väliaikainen palkankorotus sijaistamistyön myötä kesältä, joten jospa sillä rahalla sitten paikataan näitä hankintoja.
Tai näiden hankintojen verottamia puskureita tileillä.


Kommentit

  1. Toisinaan rahaa menee hurjasti ja ... kodinkoneet ne on sellaisia pirulaisia, että hajoavat yleensä peräkkäin. Mutta hei, ei luovuteta vaikka tällaiset kuukaudetkin meinaavatkin lannistaa. Sinulla on ainakin tuo listaus puoli hyvin hallussa ja tiedät tarkkaan mihin rahat ovat menneet.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld