Kerran kaupassa helmikuussa - viikon ruokalista

Ensimmäinen kokonainen viikko on eletty ja samalla myös ylitetty ensimmäinen kolmannes kuukaudesta.
Yllättävän kivuttomasti menee.

Monena päivänä tuli syystä tai toisesta syötyä muualla, joka tietysti vähensi painetta kotona.
Tänään 11.2.2019 maanantaina aamulla kaapista löytyi vielä 2 litraa maitoa, joissa päiväys mennyt viimeviikolla ja pakkasesta 4 litraa maitoa. Niillä mennään hyvinkin vielä tuonne perjantaille asti.
Ja mikä jottei perjantaista yli.

Tuoreista tuotteista löytyy avokadoa, appelsiinia, omenaa, banaania, viinirypäleitä.
Kasviksia on vähemmän laatuja, mutta  määrällisesti kuitenkin vielä ihan hyvin. Tuoreita kasviksia kaapissa on kiinankaali ja porkkana.

Kuiva-aineita on vielä hyvinkin loppukuukauden tarpeisiin, jos tällä vauhdilla mennään.

Tässäpä nyt aika vapaalla tyylillä kirjailtu viime viikon ruokalista.

4.2. Maanantai
Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa
Viikonlopun jämä eväänä toisella, pähkinäpatukkaa ja sämpylöitä toisella
Päivällinen: Kalkkunaa, pussimuusia, porkkanaa, omenaa, sämpylät levitteellä, maitoa
Iltapala: Ruusunmarjaviiliä (ei maistunut lapsille, joten aikuiset söi :D ) ja kananmuna

5.2. Tiistai
Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa
Leipiä eväänä aikuisilla, pähkinäpatukkaa
Päivällinen: Makkarakeittoa reiluilla kasviksilla, näkkileipää levitteellä
Iltapala: Omenaa, sämpylä

6.2. Keskiviikko
Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa
Toisella aikuisella makkarakeittoa ja leipää eväänä, toinen söi työntantajan piikkiin poikkeuksellisesti.
Päivällinen: Makkarakeittoa ja näkkileipää reilulla levitteellä
Iltapala: Appelsiinia, riisipuuro voisilmällä, kanelilla ja sokerilla. Maitoa.


7.2. Torstai
Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa
Aikuisille evääksi sämpylää päällisillä (kinkku, levite)
Toiselle makkarakeittoa ja sämpylää.
Toinen syö työnantajan piikkiin poikkeuksellisesti.
Päivällinen: Kanaa ja riisiä, pakastevihanneksilla
Lastenvaatekutsuilla suklaakakkua ja kahvia illalla :)
Iltapala: Smoothie


8.2. Perjantai
Lapset syövät aamupalan, lounaan ja välipalan hoidossa
Aikuisilla leipiä eväänä ja lounaalla yhdessä kiinalaisessa
Päivällinen jäi väliin ja korvasimme sen smoothiella (siivousiltapäivä).
Iltapalaksi lisää smoothiee ja leipää ja hapankorppua

9.2. Lauantai
Riisipuuro mustikoilla, maitoa, kahvia
Lapset olivat hoidossa ja söivät lounaan ja välipalan muualla
Päivällinen vieraissa : Lihapullakastike, peruna-porkkanamuusi, salaatti, leipää, maitoa, piimää
Iltapala vieraissa: kahvi, leivonnaisia, omenaa, viinirypäleitä

10.2. Sunnuntai
Kaurapuuro, mansikoita, kahvia, maitoa
Viikolla tehtyä risottoa tai makkarakeittoa, näkkileipää levitteellä, maitoa, mehua, vettä
Päiväkahvilla kahvia ja manteleita,  lapsille jugurttia
Naapurissa kahvia ja pullaa
Päivällinen/iltapala: Makaroni-kanajauhelihalaatikkoa, lohta ja riisiä, avokadoa, kiinankaalia, porkkanaraastetta, vettä, mehua
Hedelmärahkaa (maitorahkaa, kermaviiliä, banaania, omenaa, mansikoita ja mustikoita)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveydestä : Raudanpuute

Haastekuukauden rahanmeno - miten kävi?

Ajatuksia motivaatiosta