When you change the way you look at things, things you look at change

Olemme haaveilleet puolisoni kanssa mökistä jo pidemmän aikaan. Siihen on kohdistettu erilaisia odotuksia ja toiveita, mutta sopivaa mökkiä tai taloudellista tilannetta ei ole tullut mökin ostoon.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa kumpikin työskentelee täysipäiväisesti ja työ on aika vakaalla pohjalla lähivuosia ajatellen. Mökkihaave nostaa päätään aika-ajoin ja pikkuhiljaa sitä on pyöritetty edes ja takaisin mielessä ja mielen takana.

Samaan aikaan meillä on ollut vanha koti vuokrattuna – nyt jo toiselle perheelle. Olemme olleet onnekkaita, että tämän pian 2 vuoden aikana mitä olemme olleet pois vanhasta kodista – siellä on ollut asukkaita maksamassa kulut ja meille vuokraa kahta tyhjää kuukautta lukuunottamatta koko ajan.
Asukkaiden aikana kaikenlaista on tapahtunut talossa ja talon ulkopuolella. Ensimmäisten asukkaiden asuttaessa taloa sähkökaapelit kaivettiin seudulla maajan ja liitettiin taloon ja pihapiiri siistiytyi, kun vanhat sähkötolpat hävisi pihasta. Sen urakan aikana tapahtui kaikenlaista pientä harmia, mutta onneksi kaikki saatiin lopulta sujumaan niiltä osin ihan hyvin.
Asukkaiden tilanne muuttui ja he lähtivät kohta vuosi sitten jättäen meille talon tyhjilleen.

Päädyimme tilanteeseen, että pohdimme miten jatkossa toimitaan – mutta ylikuormittuneena kaikesta – päädyimme etsimään uudet vuokralaiset sen sijaan, että alkaisimme tyhjentää taloa ja laittaa myyntiin. Ja saimmekin mukavan perheen asukkaaksi taloon.

Viime keväänä talossa halkesi viemäriputki aiheuttaen reilun kuukauden remontin keittiöön. Vakuutus korvasi osan vahingosta, mutta putken iän vuoksi ihan reilusti jäi itselle maksettavaa loppulaskusta.
Viemäri kuitenkin siltä osin sitten korjattiin, joten asia saatiin kuntoon – mutta seurauksena siitä asukkaille alkoi kertyä huolenaiheita asumisesta ja pelko, että muutakin vanhassa talossa tulee vastaan. Asukkailla oli hyvin erilaiset asumistavat kuin mitä meidän perheellä oli talossa asuessa ollut ja alkoi vaikuttaa, että talo ei ihan pystynyt vastaamaan perheen tapoihin mm vedenkulutuksen/suikussakäynnin ja siitä syntyvän kosteuden suhteen. Haasteeksi tuli ilmanvaihto, kun perhe oli hyvin ahkerasti suihkussa käyvä ja meidän perhettä runsaslukuisempana kosteutta kertyi enemmän kuin aiemmin. Omassa mielessä alkoi olla huoli siitä, että mitä pitkäaikaisseurauksia siitä tulee, jos talossa on jatkuvasti korkea kosteusprosentti ja ehdotimmekin, että jos asukkaat haluavat etsiä soveltuvamman kodin, niin he voivat irtisanoa sopimuksen normaalisti myös kesken sopimamme kiinteän kauden  – ja nyt lokakuun lopussa saimme irtisanomisilmoituksen vuokralaisilta.

Ja niin meistä tuli kesämökillisiä.

Tämän menneen kahden vuoden aikana olemme pelänneet tilannetta, jossa asukkaat lähtevät. Siihen on ollut kaksi syytä.
1) raha

2) päätöksenteon vaikeudet

 

Kaukana olevan ison kiinteistön ylläpitokulut ovat kalliita, etenkin kun tarkoitus on pitää asunto lämpimänä myös poissa ollessa. Eli raha on ollut haasteena siltä osin, että olisimme pitäneet kiinteistön tyhjillään.
Toisena stressitekijänä on ollut ajatus siitä, että meidän pitäisi tehdä päätös kiinteistön myymisestä, jos se jää ilman vakinaisia asukkaita.
Olin ihan varma, että ainoa vaihtoehto vakiasukkaille vuokraamisen lisäksi on myyminen, mutta päätöksen tekeminen tuntui todella vaikealta.

Tässä matkan varrella on kuitenkin tapahtunut kaikenlaisia sellaisia asioita, jotka muuttivat tämän tilanteen ihan totaalisesti.
Ihan totaalisesti.

Sanotaan, että  kun muutat tapaa katsoa asioita – asiat, joita katsot, muuttuvat.

 

When you change the way you look at things, things you look at change.

Wayne Dyer



Ja niin kävi meille.
Sen sijaan, että olisimme nyt etsimässä meille kesämökkiä – sellaisen paljastettiin meillä jo olevan.
Kiinteistö, joka oikeastaan aiheutti harmia ja huolta ja murhetta ja stressiä, muuntuikin mielessä kesämökiksi.
Tai vapaa-ajan asunnoksi. Asukkaiden asuessa siellä remontit tehtiin asukkaita varten ja heidän ehdoillaan. Jatkossa meillä on mahdollisuus tehdä kiinteistössä toimenpiteitä omaan tahtiin ja omien vapaiden puitteissa ja itseä varten.
Työtilanne mahdollistaa tällä hetkellä kiinteistön ylläpidon taloudellisesti ja hahmotelmia siitä on olemassa, miten kiinteistö voi olla myös apuna kattamaan omia kulujaan lyhytaikaisessa vuokrauksessa.

Tämän asian valjetessa tälläisenä meille – meni yöunet ja tuntui, että universumi vastaa kaikkiin ajatuksiin ja toiveisiin.

Matka tähän päivään ei ole ollut ihan suora – ja voisinkin siitä matkasta kertoa myöhemmin kohtia valaisemaan sitä, miten se kyky katsoa asioita eri tavalla syntyi ja muutti koko asian.

Mahtavaa marraskuuta hyvät lukijat!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän langanpätkien seassa

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Minulla oli tunne, että ...