Polttoaineen hinta ja kulutus

Lähdin tutkimaan taloutemme polttoaineen kulutusta ja sen kehitystä ja S-ryhmän asiakkaina sainkin näppärästi tilanteen ulos S-mobiilista omista ostoista. 

Syy miksi etsin tietoa oli alunperin se, että tuskailen vuosi toisensa jälkeen sitä miten kalliiksi auton pitäminen tulee. 
Lisäksi mietin sitä, että pitäisikö vaihtaa auto hybridiin tai sähköautoon, jotta säästöä syntyisi sitten kuukausittaisissa käyttökustannuksissa. 

En ole osannut lähteä laskemaan sitä kumpi sitten tulee halvemmaksi pitkässä juoksussa- ostaa uusi, pienikulutuksinen auto - lainarahalla - pitää kallista kaskovakuutusta ja maksaa korkoja vai ajaa halvalla vanhalla autolla, joka kuitenkin kuluttaa suhteellisen paljon ja johon joutuu enemmän ja vähemmän laittamaan sitten korjauksiin raha. Vanhan auton saa ostettua käteisellä, jonka jälkeen se on oma ja siihen saa ottaa ihan niin vähän vakuutuksia kuin haluaa. 

Kuukausitasolla puhutaan kuitenkin sadoista euroista joita autoiluun menee meidänkin taloudessa. 
Lisäksi työmatkat - ja etenkin työajat - pakottaa kahteen autoon, vaikka työmatkan voisi kulkeakin julkisilla. Työajat vaan on sellaiset, ettei se julkisilla kulkeminen onnistu. 

Korona ja etätyöt vaikutti keväällä hurjasti siihen miten rahaa meni polttoaineeseen ja miten paljon sitä ylipäänsä tarvittiin. 

Tässä on meidän talouden bensankulutus ja litran keskihinta kuukaudessa bonusten jälkeen.
Toukokuussa ajaminen oli halvinta ja tammikuussa ehdottomasti kalleinta - vaikka tuolloinkin oli bonusta saatu 5% 

Tammikuu  248,99 L  409,86e = 1,646 e/litra
Helmikuu   235,27 L  372,02e = 1,581 e/litra
Maaliskuu  167,67 L  254,25e = 1,516 e/litra
Huhtikuu    128,65 L  178,07e = 1,384 e/litra
Toukokuu   166,40 L  228,33e = 1,372 e/litra
Kesäkuu     105,15 L   150e     = 1,426 e/litra
Heinäkuu   203,52 L   297,04e = 1,459 e/litra


Minusta tuntuu, että vaikka molemmilla on työmatkat lyhentyneet verrattuna "entiseen elämään" - silti polttoaineesta maksetaan yhtä paljon. 
Siis, että summat on niin isoja, joita sinne liikenneasemalle kannetaan vaikka lähtökohtaisesti työmatkat on lyhempiä. 

Tämä on jollain tavalla kestoaihe jota usein mietin - etenkin kun työpaikalla parkkipaikka täyttyy toistaa hienommista autoista päivä toisensa jälkeen. Huomaan toistuvasti miettiväni, että miten ihmisillä on varaa ihan uusiin autoihin ja ihan muutaman vuoden välein. 

Tästä pohdinnasta innostuttuani taidan enemmän panostaa tähän autoasian miettimiseen. Luultavasti se tyytyväisyys omaa autovalintaa kohtaan kasvaa, kun tajuan minkälaiset kulut minulla on omalla autollani ajaessa. 
Katsotaan. 
Luotan siihen, että asiat tulee ajallaan ja niillä on sitten syynsä  ja tarkoituksensa. Ehkäpä tämä autopohdintakin joskus tulee päätökseen ja saan sen suhteen rauhan. 

Minkälaisia autoajatuksia muilla on? 
Kuulostaako minun pohdinnat yhtään tutulta vai onko oma linja auton suhteen selvä? 
Olisi tosi kiva kuulla ajatuksia, joten jos niitä herää- kirjoita ne alle !

Mukavaa päivää sinulle lukija!

Kommentit

  1. Bensa on suuri menoerä itselläkin. Kuukausittain ostan n. 150-180 euron edestä menovettä. Etätyöt
    ja koronatauko lasten harrastuksissa laskivat bensan kulutusta paljon ja yhtenä kuukautena taisin käydä tankkaamassa vain kerran.
    Mä en koskaan tankkaa ABC:llä, koska siellä on yleensä kalleinta bensaa vaikka bonuksen huomioisikin. Teidänkin litrahinnat vaikuttavat kovalta, enkä ainakaan itse ole vielä joutunut kesän jälkeen maksamaan yli 1,4 euroa litralta, vaikka tällä viikolla se taitaa olla edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Meillä ABC on ollut lähin paikka tankata ja siksi siellä on tankattu helposti. Sen lisäksi arvostan sitä, että saan tiedot helposti s-mobiilista.
      Käytännössä maksan siis siitä, että saan tietoja helposti omasta kulutuskäytöksestä.

      Mä uskon, että helposti pääsisi halvemmalla, jos panostaisi asiaan.

      Kiitos kun kävit ja jätit jäljen käynnistä :)

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa. Kulujen vuoksi olenkin kesän ajan polkenut lähes joka päivä töihin. Matkaa kertynyt nopeasti laskettuna yli 1 500km. Toki vaakakupissa on painanut myös kuntoilu ja ympäristö, mutta hinta on se suurin motivaatio pyöräilylle. Säästöä tuosta lystistä on tullut 150 - 250€ kesältä. Autossa on se ikävä puoli, että vakuutukset, katsastukset ym. muut kulut tulevat normaalisti, vaikka autolla ei ajaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot mun idoli, kun olet kulkenut pyörällä!
      Ihan siis mahtavaa!
      Haaveilen, että joskus vielä kuljen itsekin. Matkani on suuntaansa alle 20km, joten se on ihan ajettavissa oleva matka. Etenkin, jos hankkii sähköpyörän.
      Bensansäästöllä vois sähköpyörän takaisinmaksuaika olla ihan kohtuullinen.
      Hmm..

      Olisi hienoa, jos pääsisi eroon kokonaan vaikka toisesta autosta - mutta asuntoa ostaessa teimme valinnan, jonka myötä edelleen tarvitaan se kaksi autoa.

      Ehkä sitten seuraavaa asuntoa ostaessa.

      Kiitos, kun kävit ja jätit kommentin! Ja mahtava juttu oikeasti tuo pyöräily :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld