Ostin viimeksi Nokian Renkaita

En ole juuri ostellut viimeiaikoina osakkeita, mutta joululahjarahoista ja jostain muista arvo-osuustililleni kertyneistä rahoista päätin sitten eräänä iltana laittaa ostotoimeksiannon sisään.

Sattumalta seuraavana aamuna, kun pörssi aukesi ja ostotoimeksiantoni tuli voimaan - tulikin tulosvaroitus ja sain selvästi edullisemmalla osaketta kuin mitä olin ajatellut.

Ostamani määrä on ihan hyvin pieni - puhutaan satasista, mutta tulipahan ostettua. Toivon, että jonain päivänä nämä osakkeet nousee ja tuottavat tililleni iloisen yllätyksen.
Olen ostanut Nokian Renkaiden osakkeita jo aiemminkin, mutta sillon kamalan kalliilla. Tämä osto mukavasti laskee kuitenkin sitä keskiarvohintaa.

Ostin Nokian Renkaiden osaketta silloin kun se oli kalleimmillaan, sillä juuri silloin aloitin harjoittelun osakkeiden kanssa. Siitä lähtien osakkeen arvo on tullut kokoajan vain alaspäin. Olen silti ajoittain sitä ostanut, kun rahaa on sattunut tilillä olemaan.
Pääasiassa säästän rahastoihin, joten näitä suoria osakkeita tulee ostettua vain silloin tällöin ja senkin ihan vain harjoitusmielessä.

En ole erityisen fiksusti toiminut osakkeiden kanssa tai harkinnut ostojani. Jatkossa täytynee pohtia tarkemmin jonkinlaista strategiaa.
- Tai sitten jatkaa vaan fiiliksellä ja osta ja pidä - taktiikalla.



* Vastuuvapauslauseke: Tämä - tai muutkaan osakkeisiin tai sijoituksiin liittyvät postaukseni eivät ole sijoitusneuvontaa vaan ihan omia ajatuksiani ja päätöksiäni eikä kenenkään lukijan tule ottaa tekemiäni ostoja tai myyntejä minkäänlaisina sijoitussuosituksina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld