Tavoitteen saavuttamisen ilo ja haikeus

Anni Rahapalleroisen ja Puudelin blogeissa puhutaan sarjavelkaantumisesta ja siitä miten ihmisen mieli vaikuttaa asioihin, siis myös (ja tietenkin myös) raha-asioihin.

Minulle tuli näitä lukiessani mieleen, että joitain vuosia sitten luin jostain (pahoittelen epämääräisyyttä) siitä ilmiöstä, joka minulle Annin ja Puudelin kirjoituksista tuli mieleeni.
Ehkä Minä ja riippuvuus voi samaistua tähän ajatukseen myös ja ehkä tietääkin asiasta paremmin?

En muista järkevästi asiaa pukea sanoiksi tavallisesti, joten käytän kielikuvia  - ja koska monesti velan maksamisessa puhutaan lumesta - lumihiutale- tai lumipallo-systeemistä, niin käytän tässäkin lunta.


Ajatellaan tilanne, kun piha on täynnä lunta eikä kotiportaille pääse tekemättä lumitöitä. Lainaan naapurilta leveän lumikolan ja hiki päässä, lihakset äärimmilleen ponnistettuna työnnän painavaa suojalunta pois tieltä ja saan pihan aurattua.
Sen jälkeen on hyvä mieli. Hiki tippuu otsalta ja lihakset on kipeänä, mutta tulipahan tehtyä kunnon työ ja piha on kunnossa. Kolan palautan naapurille, joka muuttaa ja vie kolansa mennessään.

Lunta sataa kuitenkin edelleen hiljalleen. Kolaa ei ole enää käytössä vaan homma täytyy jatkossa tehdä omalla pienellä hiekkalapiolla, jolla homma etenee hitaasti. Työ ei juuri kuormita, mutta se ottaa aikaa eikä se todellakaan anna sellaista nopeaa tyydytystä ja aikaansaamisen tunnetta. Aiemmin tirissyt hikikin alkaa vaan jäähtyä ja pahentaa palelua. Ja vaikka homma etenee hiekkalapionkin kanssa, niin sen kolan jälkeen pieni lapio tuntuu niin vähäiseltä ja tehottomalta, suorastaan turhalta. Niin turhalta, että mielummin vaan kävelee sen lumen päältä ja tallaa polun.
Eli kun on päässyt käsiksi isompaan välineeseen, niin se pieni tuntuu entistä pienemmältä. 


Itse taidan kokea tätä tunnetta nyt kevään tiukan säästö- ja lainanlyhennysrutistuksen jälkeen. Sain 5 kuukaudessa maksettua 7000e lainan etuajassa ja olin siitä todella tyytyväinen ja iloinen. Se ilo kesti jonkin aikaa ja tyytyväisyys.
Kesän aikana tämä tyytyväisyys taisi kostautua vapaampana rahankäyttönä ja näin syksyn mittaan putoaminen yhden tulojen varaan on alleviivannut tilannetta.
Muutamien kymppien säästäminen tuntuu ihan turhalta sen jälkeen, kun on tehnyt isoa säästöä alkuvuodesta joka kuukausi ja maksanut pois lainaa. Rahan kertymisen sijaan se hupenee, vaikka "mitä tekisi".

Nyt, kun säästöön ei oikeastaan pysty laittamaan kuin jokusia kymppejä, se tuntuu ihan mitättömältä. Ja mieli houkuttelee käyttämään rahat kaikenlaiseen muuhun (myös järkevään, kuten itsestä huolehtimiseen jne).

Eli yhteenvetona se, mitä yritän tässä pukea sanoiksi -

Sarjavelkaatumiseen - isojen lainojen maksuun- ja taas velkaantumiseen liittyy ehkä juuri tämä samainen tunne. Kun on käsitellyt isoja rahoja - olkoonkin velkaa tai omaa rahaa, niin pienet rahat tuntuu sen jälkeen "mitättömältä". Esimerkiksi peliriippuvaisella summat kasvaa, kun ei satasten pelien jälkeen tunnu pari kymppiä enää missään. Raha lakkaa olemasta rahaa..
Lisäksi sitä tiukan rutistuksen jälkeen todellakin tuntee ansaitsevansa jotain hyvää ja kierre on valmis, jos sitä ei huomaa ja osaa katkaista.

Pienet palkinnot saavutusten päätteeksi saattaa olla se keino, jolla isotkin tavoitteet pilkotaan osiin ja jaetaan yhden osion aikaiseen ja ajan jälkeiseen aikaan.

Ja omalla kohdallani täytyy muistaa, että alkuvuonna säästimme tarkoituksella niin paljon, jotta tämä loppuvuoden kotijakso olisi puolisolle mahdollinen.
On se vaan silti niin huvittavaa miten vaikelta se tuntuu, kun rahat käy vähiin, vaikka siihen tilanteeseen olisi ihan itse, omalla valinnalla, tietoisesti suunnannut ja pyrkinyn.

Kumma se on ihmisen mieli.

Onko teillä lukijat kokemuksia siitä, kuinka isojen summien pyörittäminen hämärtää sitä todellisuutta?



Kommentit

  1. Kiitos maininnasta <3

    Kyllä, todella tiedän ton, kun raha menettää merkityksen. Kelaa nyt, 10 000e saa hävittyä, eihän semmosta rahaa ees oikeesti oo ikinä ollut mun edessä!

    Kirjoitinkin siitä yhden tekstin, jossa juuri kerroin siitä, miten rahalla ei ollut mitään arvoa. Kaikki tapahtu virtuaalisesti, en ikinä kohdannu sitä rahaa, koska se kulki vain mun tilin kautta vippifirmasta casinolle. Ihan järjetöntä.

    Uskon tähän olevan just syy se, kun lainoja on tarjolla kaikkialla, houkutuksia on kaikkialla, mutta missään vaiheessa ei järin joudu tehdä työtä sen rahan eteen, se on ns ilmaista rahaa. Mutta koska se on velkaa myös se tuhlaaminen jollain tapaa karmii, joten oli kyse velkarahan tuhlaamisesta tai takaisin maksamisesta teet sitä kokoajan ns köyhän identiteelillä. Ehkä siitä johtuu tyhjyys? Identiteetin uudelleen rakentaminen? 🤔 kuhan pohdin. Mielenkiintoinen juttu!

    Ja todella, ois vaan helppo vähän jalalla taputella se lumi ja jatkaa tasasen huonosti, mut aika raskaaksi se kävisi ajan myötä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni siitä blogissasi ja luulen, että sellainen "sokeus" tulee melkein missä tahansa asiassa.
      Toisaalta se voi toimia hyvin, esimerkiksi halutessa lisää liikuntaa elämään. Ensin tekee pari viikkoa hitosti treeniä ja sitten sen jälkeen pienet päivittäiset lenkit ei tunnu missään eikä vie juuri aikaa, koska on se vertailukohta.

      Ja tosiaan, se että rahaa saa ihan ilman tekemättä yhtään mitään, se vaan ei tunnu oikealta.
      Vähän niinkuin lumivertauksessa naapuri ystävällisesti auraisi traktorillaan pihan hyvää hyvyyttään, ajankulukseen ja sitten lopettaisi sen aurauksen.
      Itse olisi pulassa, kun olisi tottunut siihen, että piha aurataan ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään - edes maksaa. Sitten tulee päivä, kun se piha on täynnä lunta, ei ole välineitä itsellä eikä rahaa.

      Ja tuo köyhän identiteetti on kyllä iso vaikuttaja monessa. Ihan varmasti.
      Sen takia se on niin tärkeä tunnistaa oma rahatarina.

      Kiitos sinulle kommentista :)

      Poista
  2. Hieno vertaus. Itsestä tuntuu koko ajan siltä, että mää nimenomaan hiekkalapiolla koitan kolata sitä lunta pois. Kun lainaa on liki 40 000e, tuntuu välillä turhalta ja toivottomalta koittaa tsempata lisävelan maksuissa. Mutta aion silti tsempata ja jaksaa, koska jokainen lyhennetty summa on merkityksellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon siihen, että kun sitä lähtee sillä hiekkalapiolla lappamaan ja päättäväisesti vaan lappaa, niin jonain päivänä se palkitsee.
      Voi olla, että siinä lappaessa kehittää niin hyvän tekniikan, että sitä voi sitten myydä muillekin sitä taitoa. Tai sitten saa niin hyvän idean, että sen avulla saa hankittua isompia vehkeitä siihen hommaan.
      Tärkeintä on pysyä liikkeellä ja suunnata jotain kohti. Ikinä ei tiedä milloin se päivä tulee, kun jokin mahtava tilaisuus putkahtaa eteen. Sinä päivänä voi olla kultaakin kalliimpaa se taito tai ne taidot, kun on sitkeästi pikkulapiolla jaksanut lapata lunta siinä pihassa.

      Kiitos kommentista ja tsemmpiä!

      Poista
  3. Lisäisin vielä tuohon tarinaan että kun hiekkalapiolla sitä tietä auraa, palaa käpy ja ostaa ilkeältä naapurilta kolan, ja naapuri pyytää viiden vuoden ajamaan myös hänen lumensa samalla kolalla ja hänen pihansa on viisi kertaa isompi kuin omasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No justiin niin. Ja sitten kun siinä väsymyksen tai vitutuksen keskellä hetken hairahdat, niin tosiaan pitkä on tie eroon siitä pestistä aurata naapurin pihaa oman lisäksi.

      Hyvä lisäys!

      Kiitos kommentista Puudeli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesää kohti

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Talouden lukemia marraskuussa 2021