Mitä kuuluu tänään?

Ai niin, kirjoitin blogia


Pitkästä aikaa muistui blogi mieleen ja päätin tulla taas siinä toivossa, että tästä innostuisin. 

Aloitetaan vaikka vertailemalla lukuja, joita olen aiemminkin vertaillut, vaikka huono systeemi se taisi silloinkin olla. Viimeisin listaus omaisuudesta löytyi heinäkuulta 2020 eli lähes viiden vuoden takaa. 
Minne tämä aika oikein menee?


Heinäkuu 2020

Osakkeet 17360,45
S-Juna 600
Rahastot 6941,53
Säästöt 2400
Asunto 172000

Laina - 155 000

Yhteensä 44301,98


Helmikuu 2025 

Osakkeet 15900,27
S-Juna 300
Rahastot 11910
Säästöt 11450
Asunto 172000

Laina -131 365,63

Yhteensä 80094,64 (+35792,66)

Tämän perusteella näyttäisi omaisuus onneksi kuitenkin kasvaneen. 

Mitä tässä välissä sitten oikein on tapahtunut?


Vuosi 2022 


Vuonna 2022 marraskuussa tehtiin kylpyhuone/saunaremontti, jota varten otin vakuudetonta lainaa omasta pankista. Tuo remonttilaina oli sen verran kallista lainaa ja korot korkealla, että halusin päästä siitä ensitilassa eroon ja maksoinkin lainan pois pikavauhtia. Viimeisen erän sain maksettua joulukuussa 2024. 

Panostin tuona aikana pääasiassa lainan nopeaan takaisinmaksuun, jonka vuoksi sitten laitoin myös sijoitukset jäihin. Otin jopa jonkin rahaston rahaksi ja maksoin sillä lyhennyksiä. Lainan korko oli pahimmillaan 10 % pintaan, joten halusin siitä eroon mahdollisimman pian, 

Vuosi 2023


Vuonna 2023 tehtiin lähinnä pieniä juttuja, kuten yhden huoneen lattiaan laminaatti ja nautittiin uudesta kylppäristä. Ja maksettiin tuota lainaa aina, kun vaan mahdollisuus oli. 

Taloyhtiössä sen sijaan tehtiin joitain toimenpiteitä, joista itsekin on saanut hieman ehkä hyötyä. 
Vuonna 2023 syksyllä laitettiin yläpohjaan lisäkerros villaa eristämään, jonka myötä ainakin tuntuma on ollut, että energiankulutus on vähentynyt ja koti pysyy paremmin lämpimänä. 

Vuosi 2024


Vuonna 2024 taloyhtiössä uusittiin ikkunat ja sen myötä nyt on sitten komeat uudet ikkunat,  parempi äänieristys ja hieman parempi lämmöneristys myös ikkunoissa. Näistä toimista pääsee nauttimaan sitten mahdollisena sähkön säästönä tai mukavuutena muuten. 
Näiden taloyhtiön tekemien toimien ja omien remontointien myötä toivon, että asunto on edelleen säilyttänyt vähintäänkin arvonsa.

Vuosi 2025


Tämä vuosi on tuonut tullessaan vihdoinkin loppuunsaatetut kiinteistökaupat niin, että meillä ei enää ole  kiinteistöä omitustuksessa vaan se on on meiltä viimeisin vuokralainen ostanut ja kokonaan maksanut pois. 
Nyt ollaan sitten uuden äärellä siinä suhteessa, että meillä on tilaisuus oikeastaan alkaa katsoa täältä uutta kotia yhteiseen omistukseen. 

Raha-asiatkin alkoi kummasti kiinnostaa, kun lainahakemuksia täyttäessä täytyy ottaa kantaa millä sitä oikein aikoo maksaa mahdollisen uuden kodin. 
Tai mitä antaa vakuudeksi sille osuudelle, jota laina ei kata. 


Perheasunto sijoitusasunnoksi?


Samaan aikaan, kun etsinnässä on uusi yhteinen koti, myös nykyisen kodin kohtalo on auki. 
Onko perheasunto (4h) sopiva sijoitusasunnoksi? Ja suostuuko pankki siihen, että tämä jätettäisiin sijoitusasunnoksi?
Nykyinen asunto alkaa olla siinä pisteessä, että siitä laina on sen verran huvennut, että asunto alkaa riittää vakuudeksi itselleen. 

Mielenkiinnolla kuulen mitä pankki sanoo näistä suunnitelmista, kunhan neuvotteluihin päästään. 

Onko muilla suunnitteilla asunnon vaihto tai kodin osto?

Kommentit

Suositut tekstit