Kiire näkyy kukkarossa

Olin jostain syystä unohtanut, miten kiireiseksi tulen aina keväisin.
Toisaalta muistan sen, mutta toisaalta aina aliarvioin sen mitä ehdin tehdä ja mitä en.
Tänäkin vuonna tilanne on niin, että olen bookannut itselleni kaikenlaista tekemistä ja nyt mietin, että mitä mahdoin ajatella!

Nyt aion oppia tästä ja ennakoida ensivuonna asian paremmin.
Aion entistä enemmän kieltäytyä asioista alkutalvesta ja kevään mittaan ja jättää aikaa tehdä asioita, jotka välttämättä sitten tulevat.

Nyt esimerkiksi auringonsäteet ovat paljastaneet armottomasti, että viimekinvuonna jäivät ikkunat taloudessamme pesemättä. Niin on käynyt monena vuonna.
Ja pahasti näyttää, että tälle vuodelle on ihan yhtä vähän aikaa ikkunanpesuun ainakaan tässä kevään mittaan.

Tai aikaa ehkä olisi, mutta pakko on myös saada levätä jatkuvan suorittamisen keskellä.

Huomaan myös, että kiire näkyy kukkarossa.

Talvi on taas eletty niukemmin ja tarkemmin. Nyt on tullut eteen sitten kaikenlaisia äkkinäisiä ja pakollisia tarpeita. Osa tarpeista on pakollisia ja osa ehkä enemmän sitten "pakollisia".
Esimerkiksi 15 kiloa laihtunut puoliso voisi aivan hyvin käyttää isoja vaatteita. Ei se häntä mitenkään vahingoita niitä käyttää, mutta jotenkin sitä tuntee tarpeelliseksi saada paremmin istuvia vaatteita.
Jos rahaa ei olisi, todennäköisesti hän vaan tekisi vyöhön lisää reikiä ja kiristäisi vyötä. Voisin myös kaventaa vaatteita.
Ja voisin kaventaa niitä, vaikka rahaa onkin ostaa uusia, mutta edelleen ollaan tässä ajanpuute-ongelmassa.

Minä ostin jääkaapin tässä aiemmin ja kävi niin, että maksoin kaapin kahteen kertaan siinä kiireissäni. Tai käytännössä en maksanut kahteen kertaan kaappia, vaan visa-laskun.
690 euron sijaan sinne humpsahti summa tuplana.
Olisin voinut rahan sieltä pyydellä takaisin, mutta ostinkin sitten astianpesukoneen.

Noin 5 vuotta palvellut entinen kone antoi enää niin surkeaa tulosta, että edessä oli joko aloittaa käsinpesu tai ostaa uusi kone. Koneen sisällä olevat muoviosat oli menneet sen verran löysiksi, että vesi ei kulkenut ylös asti eikä näin ollen sitten astiat puhdistuneet. Tilannetta korjattiin niin nippusiteillä kuin pikaliimalla, muttei mikään auttanut.
Muutama vuosi eteenpäin ja olisimme voineet luopua koneesta, mutta tässä vaiheessa tiskikone saa pestä perheen tiskit.

Ruokakauppaankin on mennyt enemmän, sillä kaupassa käydään ja ostetaan juuri mitä tarvitaan. Herkut meillä on jäänyt pois, mutta olemme sen sijaan panostaneet sitten laadukkaampaan ruokaan. Lisäravinteita menee myös itseasiassa isommalla summalla kuin aiemmin.
Järkytyin, kun huomasin miten paljon kaikenlaisia puutosoireita minulla ja perheelläni oli huolimatta siitä, että syömme kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivittäin ja lisäksi sitten yleensä aika monipuolisesti lihaa ja kanaa sekä kasvisversioita.
Päätin ottaa puolen vuoden kokeilun lisäravinteiden kanssa ja testata mitä se tekee kropalle. Lisäravinteet maksaa ja kun niitä syömme molemmat aikuiset ja samoin perheen lapset osittain, niin euroja kuluu.

Uusia tuttavuuksia on siis (suomalaisina!) lisäravinteina mm. spirulina, noni-hedelmä, mustikkaa, puolukkaa, tyrniöljy, mustaherukansiemenöljy, kalaöljy (ei suomalaista).
Lisäksi valikoimaan on nyt lisätty magnesiumia ja kaliumia, kromia, sinkkiä. Rautaa olen syönyt jo puolitoista vuotta aikalailla säännöllisesti.
Saa nähdä mitä näistä kaikista lopulta seuraa - vai seuraako mitään. Syksyllä olen menossa verikokeisiin kuulemaan mitä kuuluu veriarvoille ja mm kolesterolille.

Lisäksi muokkasimme ruokavalion niin, että ruokavaliosta saamme enemmän mm. hyvää rasvaa ja käytämme paljon eri öljyjä.

Kohti kesää mennään siis kovaa vauhtia ja koitetaan pysyä kunnossa kiireisimmät ajat.
Muutoksia on tulossa elämänrytmiin tuossa kesäkuun alusta alkaen, kun pääsen uusiin haasteisiin kesän ajaksi!
Tavoitteenani (jota en kirjoittanut blogissa) on ollut saada lisää palkkaa, ja näyttää että se ainakin kesän ajalta tulee toteutumaan.

Kirjoitan siitä aiheesta sitten hieman lisää myöhemmin.

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

6 vinkkiä miten pärjätä hoitovapaalla kotihoidontuella

Kesää kohti

Irti Rahapelistä - Robert Scheinfeld